Announcement

Collapse
No announcement yet.

kortti lähti mitää veikkaatte tuomioksi?

Collapse
This topic is closed.
X
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • Supra^
    BTCF Member
    • Jul 2005
    • 5150
    • ᶛᶛᵻᶰᶛ˄

    Originally posted by Ramzez View Post
    Minulta kortti lähti lokakuussa -08, että en tiedä sitten, onko sen jälkeen tapahtunut muutoksia. Silloin kun sen kortin menetin, niin en osannut sillä hetkellä edes kyseenalaistaa sakkojen suuruutta, koska en ollut aiemmin vastaavassa tilanteessa ja pidin sakkoja jopa kohtuullisina, kun ei ollut mihin verrata. Nythän se on jo myöhäistä valittaa, mutta näin jälkikäteen mietittynä, on aika erikoista, että sain 45 päiväsakkoa ylinopeudesta, joka ei ollut edes törkeä ja ei ollut mitään "raskauttavia" tekijöitä. Ajoin taajaman ulkopuolella, ei muuta liikennettä, ei muita matkustajia, jne., ainoastaan oli hieman hämärää ja poliisien mielestä liukastakin, vaikka ulkolämpötila oli vielä reilu 10C. Toisaalta ne minut pysäyttäneet poliisit olivat ehkä niitä ikävimpiä mitä paikalle voi sattua. Etenkin se naispoliisi, joka piti minulle reilun puolen tunnin saarnan siitä, kuinka huono ihminen minä olen ja sama poliisi nuo sakotkin kirjoitti.
    Minulla on nuo laput tässä edessäni, ja tosiaan viime vuoden lopulla tullut tämä nykyinen ohjeistus voimaan. Ennen sitä on asiat voinu olla ihan miten sattuu mutta nykyään menee juurikin käsi kädessä noiden em. taulukoiden mukaan. (POHADno/2010/1651)
    Musti 8HP
    Nokivasara M47
    TeiniCoupé DCT
    E36/5 Diesel-DCT Tri-Turbo

    Ex:
    E61 530xd LCI M-Sport, E39 525i, Ford Fiesta 1.1, Opel Vectra 2.0 Ecotec, BMW Z3 Coupé, E34 535iA, BMW E60 530i M-Sport, Audi A4 1.8TSQ S-Line, E36 328i M-Sport Cab, E39 535i M-Sport, E28 520i TIC, E34 535i, E30 323i TIC, E30 320i

    Comment

    • Mattih
      Bimmer Rookie
      • Sep 2010
      • 39
      • espoo

      Ajoin maaliskuussa muutaman rekan ja henkilöauton ohitse, ns. turvallinen ohitus,
      lp:t saivat tutkattua 165kmh nopeusrajoitus oli 80kmh ja hirvivaara-alue, kortti lähti tietenkin heti pois, mutta kun ei tuomiota alkanut kuulumaan, niin soitin sille poliisipäällikölle ja pyysin korttia takaisin oikeuden käyntiin asti ja sainkin sen takaisin oltuani 6,5 viikkoa kortitta, koska tuomiota ei ehditty antaa ennen syksyä, no nyt viime keskiviikkona oli käsittely ja tuomio oli, että ajokieltoa 30.10.2011 saakka, sekä 50 päiväsakkoa 1990euroa. Ei yhtään sakkoa yli kahteen vuoteen ja eka kertaa kortin lähtö, tiiä sitten onko kova rangaistus vai ei. Hauska juttu tässä on myös se, ettei kukaan ole kysellyt tuon kortin perään, vaikka se on mulla edelleen hallussa, mutta kait ne poliisit näkee koneiltaan tuon kortin voimassaolon?
      Vielä tuossa on se, että paikalla tupsahteli silloin tällöin muutama hiutale räntää, niin nämä iloiset veikot kirjoittivat lappuun, että sillä hetkellä vallitsi lumisade, en tajua miksi en alkanut sitä kiistään, mutta eipä kai tuo olis asiaa muuttanut miksikään.
      Ohitukseen johtanut tilanteen kulku meni tietenkin niin, että ajoin muutaman kilsan 70-80 km/h matelevan letkan perässä pitäen turvallista väliä edellä ajavaan, mikä johti siihen, että minun taakseni tulevat menivätkin minusta ohi ja jäivät sitten siihen eteen jyryyttään, no sitten tuli hieman pitempi suora niin polkaisin siitä letkasta edelle ja suoran päässä tuli liikkuvat vastaan .

      Onnellinen loppu, eli viikon ollut taas kortti taskussa
      Last edited by Mattih; 10-11-2011, 17:54.

      Comment

      • Mattih
        Bimmer Rookie
        • Sep 2010
        • 39
        • espoo

        edit.

        Comment

        • Slazha
          BTCF Member
          • Nov 2004
          • 2284
          • Joensuu/Syvyys

          Originally posted by Ramzez View Post
          En tiedä varmaksi, mutta en menisi sakkojen perusteella arvioimaan ajokiellon pituutta. Sillä itse aikanaan nappasin muistaakseni 45 päiväsakkoa n. 45 km/h ylinopeudesta (ei edes törkeä) ja ajokieltoa tuli tasan kuukausi. Siitä huolimatta nuo sakot olivat noin korkeat.
          itsekkään en kyllä sakkojen perusteella arvioisi ajokiellon pituutta. Itsellä oli jokin aika sitten 181@80 ja 186@100 -> ei tullut yhtään sakkoja, 5kk kortti pois
          Joensuu Connection - Normaalisti rajoitinta vasten
          E36 318is class II, e30 turpo

          Comment

          • väiski525
            Bimmer Enthusiast
            • Jun 2010
            • 2572
            • Vantaa

            Originally posted by Slazha View Post
            itsekkään en kyllä sakkojen perusteella arvioisi ajokiellon pituutta. Itsellä oli jokin aika sitten 181@80 ja 186@100 -> ei tullut yhtään sakkoja, 5kk kortti pois
            EI SAKKOA?!?
            - F20 Lci 118d B47 -16 & Z900 Kawasaki -22

            - MB s205 220cdi -15
            - Volvo s80 2.5t -07
            - mb s211 280cdi -08
            - e46 320i -03
            - e36 323i M-Sport tori-coupe -97
            - e46 320d Individual "m-sport" -04
            - e39 525i -01

            Comment

            • Pazi88
              Moderator
              • Jan 2007
              • 11045
              • Oulu

              Mites kauan muuten noissa päätöksissä yleensä kestää?

              Minulle tuli tossa syyskuun lopulla kirje poliisilta, että hei! huomasimme sinulla olevan liikaa ylinopeuksia ja sen takia määräämme sinut ajokieltoon.

              Kuukausi oli aikaa laittaa jotain selvitystä ja nyt oottelen päätöstä. Mielenkiintoista oli taas se, että tuoreinkin ylinopeus on ajettu helmikuussa (4 ylinopeutta 2 vuoden sisään). Eli jos yhtä nopeasti tulee päätöskin, niin varmaan keväällä keksivät ottaa kortin ja jää kesän ajelut vähiin

              Instagram, YouTube kanava
              ms41, ms42, ms43, ms45, mss50, mss52, mss54, edc15, edc17, me7.2 jne. ews poistot ja muut softailut-> priva

              Comment

              • smpovers
                Bimmer Enthusiast
                • Sep 2006
                • 2372
                • Tammela

                Originally posted by Pazi88 View Post
                Mites kauan muuten noissa päätöksissä yleensä kestää?

                Minulle tuli tossa syyskuun lopulla kirje poliisilta, että hei! huomasimme sinulla olevan liikaa ylinopeuksia ja sen takia määräämme sinut ajokieltoon.

                Kuukausi oli aikaa laittaa jotain selvitystä ja nyt oottelen päätöstä. Mielenkiintoista oli taas se, että tuoreinkin ylinopeus on ajettu helmikuussa (4 ylinopeutta 2 vuoden sisään). Eli jos yhtä nopeasti tulee päätöskin, niin varmaan keväällä keksivät ottaa kortin ja jää kesän ajelut vähiin
                Kyl se voi olla tos tammi-maaliskuussa kun kortti lähtee.
                BMW 318i 4d e30 -88 MuseoRek
                BMW 330d touring e46 -05
                Ford Cortina Mk2 1600 -70
                ex: BMW e46, 3x e34, 2x e30, e28, useita e30 varaosa-autoja ja muun merkkisiä autoja

                Comment

                • ///Make
                  BTCF Member
                  • May 2007
                  • 4686
                  • Lahti

                  Originally posted by väiski525 View Post
                  EI SAKKOA?!?
                  Samaa täytyy hämmästellä! Miten on mahdollista?
                  Z3 3,0 Coupe -98
                  E30 325E 4D -85
                  Originally posted by TNT
                  Kyllähän se nyt on vain ja ainoastaan kädettömyyttä jos ei osaa ajaa E30 linkussa talvella

                  Comment

                  • Jakuza
                    BTCF Member
                    • Nov 2006
                    • 516
                    • Brisbane

                    Originally posted by Pazi88 View Post
                    Mites kauan muuten noissa päätöksissä yleensä kestää?

                    Minulle tuli tossa syyskuun lopulla kirje poliisilta, että hei! huomasimme sinulla olevan liikaa ylinopeuksia ja sen takia määräämme sinut ajokieltoon.

                    Kuukausi oli aikaa laittaa jotain selvitystä ja nyt oottelen päätöstä. Mielenkiintoista oli taas se, että tuoreinkin ylinopeus on ajettu helmikuussa (4 ylinopeutta 2 vuoden sisään). Eli jos yhtä nopeasti tulee päätöskin, niin varmaan keväällä keksivät ottaa kortin ja jää kesän ajelut vähiin
                    Itsellä oli sama tilanne aikanaan 1-vaiheen kanssa. Sakkoja tuli liikaa ja tiesin, että jossain vaiheessa nuo kortin ottavat pois niin vein sitten intin alkuajaksi kortin kuukaudeksi hyllylle odottelemaan kun en sitä tarvinnut. Eli siis ainakin itse marssin asemalle ja ilmoitin, että haluan tuoda korttini säilöön ja sitten sovittiin jokin kuulusteluaika samalle viikolle jolloin sitten ojensin kortin jäähylle.

                    Comment

                    • Slazha
                      BTCF Member
                      • Nov 2004
                      • 2284
                      • Joensuu/Syvyys

                      Originally posted by väiski525 View Post
                      EI SAKKOA?!?
                      Originally posted by ///Make View Post
                      Samaa täytyy hämmästellä! Miten on mahdollista?
                      en pysähtynyt otaamaan niitä sakkoja paikanpäälle, kuulusteluissa eivät mitään kyselleet ja käräjille en päässyt niin hoidin asian kirjallisena.
                      itsekkin ihmettelin että miksi ei sakkoja mutta eipä tuo kyllä haittaakaan
                      Joensuu Connection - Normaalisti rajoitinta vasten
                      E36 318is class II, e30 turpo

                      Comment

                      • TNT
                        BTCF Member
                        • Dec 2005
                        • 3521

                        Originally posted by Slazha View Post
                        en pysähtynyt otaamaan niitä sakkoja paikanpäälle, kuulusteluissa eivät mitään kyselleet ja käräjille en päässyt niin hoidin asian kirjallisena.
                        itsekkin ihmettelin että miksi ei sakkoja mutta eipä tuo kyllä haittaakaan
                        Reilu peli.

                        Kaveri tuossa ajoi kolmion takaa toisen eteen onnistuen samalla vielä vahingoittamaan kolmattakin autoa. Ei sakkoja. Poliisi antoi vain huomautuksen. Vakuutus korvaa autot niin eipä tuosta tullut takkiin kuin pieni bonuksien laskeminen vakuutuksessa. Autonkin saa vakuutusrahoilla korjattua parempaan kuntoon kuin ennen kolaria oli. Kyseessä noin vuoden vanha auto johon ehtinyt tulemaan kaikenlaista pientä jälkeä mitkä nyt tulevat kuntoon samalla.

                        Itse ajoin 98@80 ja maksoin siitä muistaakseni hieman päälle satasen sakkoja. Selkeästi 18 km/h ylinopeus tyhjällä tiellä on siis suurempi rike kuin kolarin aiheuttaminen
                        Originally posted by Jube
                        Eihän sen tyylikkäämpää ja parempaa autoa olekkaan kuin hienokuntoinen vanha kunnon w124

                        Comment

                        • bmw323it
                          BTCF Member
                          • Mar 2008
                          • 1814
                          • N/A

                          Originally posted by ///Make View Post
                          Ajokiellon kesto /// Edellytykset /// Liukuma
                          6 viikkoa /// alle 24 pvs /// 1kk - 8 viikkoa
                          8 viikkoa /// 24-28 pvs /// 6 - 12 viikkoa
                          12 viikkoa /// yli 28 pvs /// 10 viikkoa - 6kk
                          Mulla lipsahti syksylla 60 alueella nopeudeksi 102km/h, lapussa luki 24 paivasakkoa, ajokiellon pituuteen vaikuttavia 22. Paasin kuukauden ajokiellolla, mutta sakkoa tuli euroina 2100eur. Kele.
                          Nyt:
                          BMW 530e (g30)
                          BMW 335i (e90)
                          BMW 323iC (e36)
                          BMW 850i (e31)
                          Golf GTE
                          ex: bemareita katkeamattomana jonona vuodesta ’95 mallisarjoista r50, r53, e30, e34, e36, e46, e61, e90, f07, g30 ja pari tusinaa väärän merkkistä

                          Comment

                          • b mutteri kasa
                            Bimmer Enthusiast
                            • Oct 2006
                            • 1461
                            • Area 03

                            Originally posted by bmw323it View Post
                            Mulla lipsahti syksylla 60 alueella nopeudeksi 102km/h, lapussa luki 24 paivasakkoa, ajokiellon pituuteen vaikuttavia 22. Paasin kuukauden ajokiellolla, mutta sakkoa tuli euroina 2100eur. Kele.
                            Sulla ainakin tulot kohdallaan,kun päiväsakon määrä 87,5€/pvä (vuosiansio n. 126 834 € luokkaa)
                            BMW F11 530 dA VOLL
                            Carbon-schwarz Metallic

                            BMW E30 325i Sport

                            Comment

                            • bmw323it
                              BTCF Member
                              • Mar 2008
                              • 1814
                              • N/A

                              Originally posted by b mutteri kasa View Post
                              Sulla ainakin tulot kohdallaan,kun päiväsakon määrä 87,5€/pvä (vuosiansio n. 126 834 € luokkaa)
                              No, oli hyvat bonukset tuona vuonna. Mutta eniten nyppi, kun tajusin etta jos vauhtia olisi ollut pari km/h vahemman, niin ei olisi edes kortti lahtenyt.
                              Nyt:
                              BMW 530e (g30)
                              BMW 335i (e90)
                              BMW 323iC (e36)
                              BMW 850i (e31)
                              Golf GTE
                              ex: bemareita katkeamattomana jonona vuodesta ’95 mallisarjoista r50, r53, e30, e34, e36, e46, e61, e90, f07, g30 ja pari tusinaa väärän merkkistä

                              Comment

                              • |RealDeal|
                                Banned
                                • Sep 2011
                                • 99
                                • Tallinna & Pohjois-savo/Middle of nowhere

                                Mitäs veikkaatte tuomioksi, 100km/h alueella 141km/h kameraan Ohitus tilanne kyseessä, suora tie sekä päiväs aikaan ja muille ei aiheutunut vaaraa :think
                                Last edited by |RealDeal|; 13-11-2011, 15:53.

                                Comment

                                Working...
                                X
                                😀
                                🥰
                                🤢
                                😎
                                😡
                                👍
                                👎