E61 level control system failure

Collapse
X
 
  • Time
  • Show
Clear All
new posts

  • Pex
    replied
    Löytyskös joltakin autotohtorilta pikaista vinkkiä mikä neuvoksi seuraavan tasonsäädön oireen kanssa?...Just alkoi talviloma ja maanantaina pitäis lastata kottero täyteen ja vielä ottaa kelkka peräkärryyn, vaan eipä taida onnistua.

    2 päivää vasen puoli nilkuttanut. Alkoi toissa päivänä kun sammutin auton (tasonsäädön herjaa ei ollut päällä), nousin ulos ja vasemmalta kuului sellanen terävä paineilmapössähdys, jonka jälkeen suhinaa muuta sekunti ja sitten vaimeni. Kumarruin kuuntelemaan ihan renkaan viereen ja pieni pihinähän sieltä kuului. Vasen puoli laski noin parin minuutin aikana ihan alas.
    Auto käyntiin ja vasen puoli nousi ihan normi rivakkaa tahtia ylös ja pysyi siellä siihen asti kun sammutin ja taas tuo terävä pössähdys ja pihinän kanssa vasen alas. Koko päivän oirehti siten, että ajon aikana nousi normaalisti ylös eikä antanut herjaa, mutta aina kun sammutti niin tussahdus ja hiljalleen alas. Tosin yhdessä välissä teki sen, että perä pysyikin noin puolen tunnin kauppareissun parkissaolon ajan ihan normaalisti ylhäällä :think

    Tänä aamuna vasen puoli ihan alhaalla. Kosla käyntiin ja ylös tuli normaalisti. Jossain vaiheessa tänään alkoi sitten tekee sitä että kompura kävi ihan normaalisti mutta vasen nousi ala-asennosta ehkä noin puoleen väliin normaalista ja jumitti siihen. Eikä nouse enää normikorkeuteen vaikka kompura kyllä käy ja yrittää vielä ehkä noin 5-10 sekuntia tuon jumimisen jälkeen. Tänään sitten alkoi antamaan myös level failure-herjaa ajossa.

    Suhina siis selvästi kuuluu (tai näin ainakin luulen) vasemmalta puolen ihan renkaan vierestä. Kompurahan on oikealla ja pari kertaa olen sen vuosien varrella irrotellut ja paikkaillut kompuralta lähtevän paineputken kun on hankautunu puhki. Nyt vika ei ole siellä.
    Sain nyt tulevaksi yöksi lämpimään halliin kulkineen...saa nähdä mikä tilanne aamulla, josko tuolla olis joku systeemi vain jäässä?

    Onko siellä vasemmalla puolen jotain paineilman päästöventtiiliä tms., josta tuosta sammuttamisen jälkeinen paineilmapasahdus voisi kuulua? Ja sitten jäisi tämä vähän auki vuotamaan? Vai mistä tuo vois johtua?

    Leave a comment:

  • Curtis
    replied
    Solenoideille tulee oma kolme napainen liitin jossa on yhteinen maa ja sitten molemmille puolille oma plus. Tein irto piuhan jonka kanssa annoin irto akusta maata ja plussaa solenoideille. Voihan sitä virtaa autonkin akusta antaa, mutta omassa tapauksessa oli vaan irto akku lähempänä. Sitten syötin ilmaa solenoideille menevään letkuun ja sehän alkoi tietty nousemaan. Ilma tulee samaa reittiä myös pois, kompurassa on sitten vielä yksi solenoidi joka ilmeisesti myös vaikuttaa ilman pois pääsyyn.

    Nosturilla tein itsekin, mutta ei se vaan herännyt vaikka kuinka jumppasi koko autoa ylös alas tai pelkkää taka-akselia ylös alas.

    Leave a comment:

  • firemax
    replied
    oma e61

    Omasta rupesi ilmajousi vuotamaan kun haperoitui tuo jousen pussi.
    Kompura huusi 24/7 ajossa, kunnes vaihdoin jousen.
    siitä kompura otti siipeensä ja toimi erittäin vajaa tehoisenä enää, kunnes kuoli kokonaan.
    nyt uusi kompura pesässä ja rokkaa hyvin. Alle 400e, saksasta tilasin ja vaihto n. 40 minsaa tunkilla tehtynä.

    Leave a comment:

  • mvps
    replied
    Kompura lähti pärisemään. Oli yön yli auto laturissa laitoin renkaat kiinni laskin auton alas siten ettei ihan pohjannut. Akku kiinni ja homma lähti rokkaamaan.

    On vain vajaa 1cm oikea puoli alempana kuin vasen, tähän varmaan inpa auttaisi. Wabcon kompura on hiljainen ja ajaa asiansa. Kiitos vinkeistä

    Leave a comment:

  • teppo_h
    replied
    Originally posted by mvps View Post
    Vielä tuosta solenoidista, miten se toimii. Koitin nostaa perää auton omalla kompuralla siten, eli syötin kompuralle suoraan sähköä ja ajatus olisi että se nostaisi perän ylös - ei onnistunut. Eli ei jaksanut puskea ilmaa venttiilin läpi pusseille asti. Eli pitääkö venttilille myöaskin saada ohjaus että ilma menee pusseille?
    Eikös sille venttiilille mene sähköjohto?
    Luulisin (täys arvaus), että eiköhän se sieltä jonkun ohjeen saa, että päästää ilmaa läpi ku kompura käy...

    Päästääkö se sitä kautta myös ilmaa pois sillon ku kuorma vähenee autosta - tietääkö joku?

    Tuosta koko vaihto hommasta vielä...ku sieltä ottaa vanhan kompuran ja venttiilin irti, niin ne pussithan tyhjenee. Mutta kun perä on tunkkien päällä, niin ei pitäs mitään vahinkoa tapahtua. Eikös?
    Noh, sitte ku pistät kaikki takas paikoilleen ja alat laskea autoa alas, niin senhän pitäs käynnistää kompura ja voilá.

    Ite laskin todella rauhallisesti, niin kompura alkoi käymään ennen kuin perä painui kokonaan kenttään.
    Tietenkin mulla asiaa helpotti se, että tein nosturilla missä sai kerralla nostettua koko perän ilmaan ja takas alas - ei tarvinnu erikseen laskea vasenta- ja oikeaa puolta.

    Leave a comment:

  • mvps
    replied
    Originally posted by Curtis View Post
    Mulla oli kanssa ongelma saada perää nousemaan kompuran ja solenoidin vaihdon jälkeen. Sain lopulta pelaamaan kun nostin auton normaali korkeuteen paineilmalla, sen jälkeen alkoi toimimaan normaalisti. Vaateriin tunkkailut ei auttaneet. Ilmeisesti ongelmaa ei olisi ollut jos en olisi vaihtanut solenoidia, tämän jälkeenhän perä tippui oikeasti pohjaan.
    Vielä tuosta solenoidista, miten se toimii. Koitin nostaa perää auton omalla kompuralla siten, eli syötin kompuralle suoraan sähköä ja ajatus olisi että se nostaisi perän ylös - ei onnistunut. Eli ei jaksanut puskea ilmaa venttiilin läpi pusseille asti. Eli pitääkö venttilille myöaskin saada ohjaus että ilma menee pusseille?

    Leave a comment:

  • Curtis
    replied
    Mulla oli kanssa ongelma saada perää nousemaan kompuran ja solenoidin vaihdon jälkeen. Sain lopulta pelaamaan kun nostin auton normaali korkeuteen paineilmalla, sen jälkeen alkoi toimimaan normaalisti. Vaateriin tunkkailut ei auttaneet. Ilmeisesti ongelmaa ei olisi ollut jos en olisi vaihtanut solenoidia, tämän jälkeenhän perä tippui oikeasti pohjaan.

    Leave a comment:

  • teppo_h
    replied
    Originally posted by mvps View Post
    Juuri auton alta kömmittyäni , punainen letku punaiseen täplään venttiissä. Eli, asentelin wabcon kompuran, venttiilin ja releen. Vanha kompura oli mennyt väljäksi imuletkun rikkoutumisen takia.

    No, siellä se on perä tunkkien päällä tallissa pystyssä ja ei tee mittään vaikka laittaa virrat päälle. Onko niin että auto pitää tunkkailla vaateriin ennenkuin kompura herää käyntiin? Mulla ei ole inpaa tms jolla voisi ohjelmallisesti ajaa ylös/alas.

    T, eka viesti, uusi foorumilainen ja elämäni ensimmäisen bemarin omistaja 3.0DA E61 2004, olenkohan ajanut max 500km ja jo nyt on vaiheltu termareita, kompuraa, koskahan dpf porsii...
    Ite kun vaihdoin samanlaisen Wabcon kompuran, niin ei tarvinnu mitään koodailla/tms.
    Letkut kiinni ja virrat päälle. Sen jälkeen aloin laskemaan perää alas nosturilta, niin kompura heräs heti.
    Tiiä sitten, että kävikö vaan älytön tuuri, että toimi suorilta?

    Leave a comment:

  • ptikkala
    replied
    siellä lienee nyt päällä production mode tai muu vastaava jonka saapi inpalla pois.

    Leave a comment:

  • mvps
    replied
    Originally posted by tniemin View Post
    Olisko jollain muistissa / tietoa miten päin sininen ja punainen paineletku menee siihen tuplaventtiiliin

    .
    Juuri auton alta kömmittyäni , punainen letku punaiseen täplään venttiissä. Eli, asentelin wabcon kompuran, venttiilin ja releen. Vanha kompura oli mennyt väljäksi imuletkun rikkoutumisen takia.

    No, siellä se on perä tunkkien päällä tallissa pystyssä ja ei tee mittään vaikka laittaa virrat päälle. Onko niin että auto pitää tunkkailla vaateriin ennenkuin kompura herää käyntiin? Mulla ei ole inpaa tms jolla voisi ohjelmallisesti ajaa ylös/alas.

    T, eka viesti, uusi foorumilainen ja elämäni ensimmäisen bemarin omistaja 3.0DA E61 2004, olenkohan ajanut max 500km ja jo nyt on vaiheltu termareita, kompuraa, koskahan dpf porsii...
    Last edited by mvps; 16-01-2013, 22:48.

    Leave a comment:

  • tniemin
    replied
    Olisko jollain muistissa / tietoa miten päin sininen ja punainen paineletku menee siihen tuplaventtiiliin kompuran kyljessä.

    Lähinnä rupesin epäileen muistiani, kun tuntus loogisemmalta laittaa punanen sille puolelle, mussä venttiilissä on kannessa se punanen täplä.

    Ei oo nyt inpa mukiana et pääsis testaan.

    .

    Leave a comment:

  • MajorDrake
    replied
    Originally posted by tniemin View Post
    Sit jos tota vuotoa lähtee mittaamaan, niin onko jotain raja-arvoa toedossa, kuinka monta milliä perä laskee tunnissa / yön aikana jos putket ja pussit on kunnossa.
    Jos lämpötila ei muutu, ei laske yhtään.
    Vuoto ehjästä järjestelmästä on niin pientä
    että vasta silloin kun auto seisoo muutaman viikon paikallaan,
    voi perä olla painunut...

    Leave a comment:

  • k0rppi
    replied
    ainakin tuossa omassa -06:ssa perä tekee aika joutusia liikkeitä. varmaan 5mm 1s tahtia ajeli sitä ylös tai alas, ellei jopa nopsempaankin.

    Leave a comment:

  • tniemin
    replied
    Originally posted by MajorDrake View Post
    Ei ole normaalia. Joko jossain on vuoto tai kompuran tuotto huono.
    Kunnossaollessaa nousee 1 mm / ~3 s tahtia (lonkalta arvioituna, perustuu siihen että viimeksi säätelin vain toista puolta
    kun renkas puhkesi ja yritin nostaa takarengasta ilmaan jotta olisin päässy pois motarilta 1 km päässä olevalle levikkeelle,
    ei onnistunut...).
    Eli melkein samaa tahtia kuin laskee.
    Tänks!

    Täytyypä vielä huomenna koittaa työpäivän aikana sulatella auto kunnolla ja koittaa sit rassata perää ylös-alas nii selviää onko nopeudet kunnolla sulana suunnilleen samat.

    Sit jos tota vuotoa lähtee mittaamaan, niin onko jotain raja-arvoa toedossa, kuinka monta milliä perä laskee tunnissa / yön aikana jos putket ja pussit on kunnossa.
    INPAssahan on jokin testaus juttu valmiina, joka vertaa kahta mittaustulosta, jotka on tehty vähintään tunnin erolla toisiinsa. Mitään raja-arvoa siinäkään ei mainittu, mutta ilmeisesti jonkin verran perän oletetaan tippuvan... oliskohan rajat laitettu johonkin 1 mm luokkaa tunnissa vai vieläkin vähemmän???
    Last edited by tniemin; 13-01-2013, 18:02.

    Leave a comment:

  • MajorDrake
    replied
    Originally posted by tniemin View Post
    Kuinka nopeasti pitäis kompuran pystyä nostamaan perää, kun testaa INPAlla kärikäytöllä perää ylös/alas.

    Mulla ei alkuun liikkunu yhtään ylöspäin, mutta 30 min sulattelun jälkeen lämpösessä tallissa alko perä nouseen ylöspäin.

    INPAn käsisäätö näytössä nummerot lähti kiipeen -30 kohti nollaa aika hitaasti. Yhden numeron muutokseen meni n.10-15 sekuntia.

    Onko toi normaali nopeus vai onko mahdollisesti kompura tiensä päässä.

    ...ja johtuuko toi jäätyminen venttiilin jäärymisestä/jumiutumisesta, vai voiko putket olla jäässä? (alaspäin perää sai kyllä tiputettua aina, et ehkä putket on kuitenkin auki)

    Jos jollain olis kokemusta asiasta, niin vois alkaa hankkiin varaosia vähän viisaampana.

Working...
X