Maailman päästöt vuonna 2017 n. 41miljardia tonnia. Tästä määrästä suomen osuus n. 56miljoonaa tonnia, eli maailman osuudesta 0.14%. Tästä liikenteen osuus n. 20%, eli noin 1,12miljoonaa tonnia. Suomen liikenteen osuus maailman päästöistä 0,0027%.
Tässä vaan tämä suhde kuinka vähän suomen liikenne vaikuttaa päästöihin. Toki tärkeä asia saada päästöt alas mutta silti, jos suomessa saadaan liikenteen päästöjä pienennettyä vaikkapa 5%, ei se muuta maailman päästöjen osalta käytännössä oikein mitään.
Tähän perustan mielipiteeni että liikenteestä kerättäviä maksuja/veroja ei voi eikä pidä ohjata päästöperusteisesti. Tai jos nykyistä maksujärjestelmää on pakko käyttää, ei ole perusteltua korottaa niitä päästöperusteisesti.
Kun ohjataan (pakotetaan) pienempipäästöisiin autoihin, on se tehtävä jotenkin muin keinoin kuin rankaisemalla entistä suuremmilla käyttömaksuilla nykyisestä autosta.
Päin vastoin pitäisi saada jokin porkkana siihen nollapäästöisen auton ostamiseen. Tähänkin keinoja monia.
Toki maailmalla autoja järkyttävä määrä ja tästä määrästä suurin osa suuripäästöisistä ovat köyhissä maissa. Suurin muutos saataisiinkin kun tehdään suuria muutoksia siellä missä se ongelma on suurta.
Suomen päästötaso on nyt ja jatkossakin pitkän aikaa, todella marginaalista maailman mittakaavassa.
Ne ostakoot nollapäästöisen auton, kenellä varaa. Tähän ei pidä pakottaa. Antakaa meidän ajaa autoilla mihin on varaa.
Päivän aiheeseen.

Kiitos ja anteeksi.
Luit mun ajatukset ja tuotit ne luettavaksi sanoiksi mun puolesta. Itse ostaisin heti sähköauton, mutta kun ei ole varmaa ja nyt toivon hartaasti että mun 30 vuotta vanhan e30:sen korjaaminen ei olisi "turhaa", jos valtio aikoisi kieltää niillä liikkumisen kokonaan.
Ex:Bmw 325ix turbo, Bmw 316, Bmw 325ixA.
Current:Bmw 325ix, is in street use, but getting more and more better
Ja sotiihan tuo valtion ajatus Vapautta vastaan.
Suomessa on Oikeus saada valita millä kulkuneuvolla liikut. Saastuttaa se tai ei saastuta. Kun valtio alkaa pakottamaan, silloin se riistää kansalaisten vapautta.
Samalla se sortuu vapaudenriistoon... Tosin kait ne jonku lakimuutoksen vielä pykälää
E36 328i M50B30 turbo Skoda vRS
Inpa löytyy vikakoodin lukuun, kyselyt privalla.
Ncs expert, ja pienet koodauksetkin luonnistuu
Ja sotiihan tuo valtion ajatus Vapautta vastaan.
Suomessa on Oikeus saada valita millä kulkuneuvolla liikut. Saastuttaa se tai ei saastuta. Kun valtio alkaa pakottamaan, silloin se riistää kansalaisten vapautta.
Samalla se sortuu vapaudenriistoon... Tosin kait ne jonku lakimuutoksen vielä pykälää
:think Vapaudenriistolla on ainakin lakitekstissä hivenen erityyppinen merkitys.
Verotuksella ohjaaminen ei myöskään ole pakottamista, mutta ymmärrän kyllä pointin että siltä se voi tuntua jos käytettävissä olevien varojen puitteissa vaihtoehdoiksi jää vain polkupyörä kun riittävän vahvasti verotuksella ohjataan...
Nykyautoilussa siis ajankohdassa nyt!
- E28 35v ei enää ole valmistuskustannuksiltaan rasite - uuden ostaminen vertailuna on!
- Biokaasulla ajaen on hiilijalanjäljeltään aikasta pienin? (No joo laskennu et 35/65% maakaasulla ajan kun hinta säädetty biolla korkeemmaks - vaikka maakaasukin poltettais öljykentillä eli sekin lähes ok!)
- Nyt ei vielä ole systeemiä jossa sähköautojen akkuja tyhjennettäisiin säätövoimana - tuskin koskaan!
Periaatteessa joku otti kantaa ”Silläkin periaatteella että biokaasuauto on lopulta Ottomoottori!” ööö tuo lause nyt on täysin asenteellinen eikä perustu yhtään mihinkään tieteeseen! Ottomoottori sinällään ei ole PAHA! Periaatteessa Ottomoottorin huono hyötysuhde johtuu eristämättömyydestä ja nyt teknisesti toimii tasolla 35%. Jos Ottomoottori eristettäisiin jä lämpö muunettaisiin Peltier-tekniikalla energiaksi paranisi hyötysuhde. Lopulta kyse on vain osaamisesta!
Jo 1960-luvulla oli kaasuturbiiniauto myynnissä ja kaasuturmiini yltää hyötysuhteessa 60%.
Biokaasu riittäisi koko julkiseen liikenteeseen Suomessa ihan Ottomoottorillakin!
Sähköautojen puolesta puhujat, minusta tässä on paljon toiveita ja hattaraa... ja liian monta muuttujaa:
- Ydinvoimaa on lisättävä jos sähköllä ajetaan!
- Aurinkovoima ja tuuli ei toimi kun autoja ladataan!
- Litiumia on vähän ja akkujen käyttöaika lyhyt - kallis eli kertoo tekniikan vaatimista resursseista!
- Hiilivoima on pakko säätövoimana!
- Mulla ei oo varaa sähköautoon vert. Tesla / 1984 Bimmeri
Tuskinpa. Pelkästään Suomen sähköautoistaminen vaatii vähintään yhden uuden ydinvoimalan jo rakenteilla olevien lisäksi.
Ja koskahan se olisi valmis valmistuessaan...
En ole sähköautojen myyjä, mutta kerrompa vähän talvi sopivuuksista, kun niistä kovia harhakuvia ihmisillä.
Eli esim. Pohjoisen oloihin myyty i3 jossa tunnusmerkkinä ne penkin lämppärit on yön latauksessa (ei välttämättä kuitenkaan se kerrostalon tolppa) auton sisätilat ja akusto saadaan esilämmitettyä kuten perinteiset autot vaikka webastolla, mutta tässä tilanteessa verkosta tulevalla sähköllä (akku jo esim. varattu täyteen) jolloin päästään "kuumalla" täynnä virtaa olevalla autolla vaikka pakkasta se - 20 eli siinä tilanteessa akulta ei revitä turhaa energiaa lämmittelyyn.
Norjalaiset olisi varmasti hyviä kertomaan talvi ominaisuuksista sillä sielläkin pakkasta esiintynee. Ja i3 on norjan myydyin bmw malli. Toki kannustimet valtion puolelta kiitettävät, mutta tuskin nyt aivan talvikelvotonta autoa siitä huolimatta ihmiset siellä haluaa.
-M5- '00
-i3 94 rex '19
-Ascona B 4.0 '80
Kilpa-autojen sähköjen suunnittelu / toteutus. Kysy.
-Johtosarjojen piirtäminen tietokoneella
-Valmistus laadukkaista MIL-spec komponenteista
Eli esim. Pohjoisen oloihin myyty i3 jossa tunnusmerkkinä ne penkin lämppärit on yön latauksessa (ei välttämättä kuitenkaan se kerrostalon tolppa) auton sisätilat ja akusto saadaan esilämmitettyä kuten perinteiset autot vaikka webastolla, mutta tässä tilanteessa verkosta tulevalla sähköllä (akku jo esim. varattu täyteen) jolloin päästään "kuumalla" täynnä virtaa olevalla autolla vaikka pakkasta se - 20 eli siinä tilanteessa akulta ei revitä turhaa energiaa lämmittelyyn.
Toki tuollaisessa ihanteellisessa tilanteessa homma toimii hienosti, mutta ikävä kyllä autot joutuu usein seisomaan kylmässä ja vielä sellaisessa paikassa missä ei ole sähköä saatavilla. Onnistuuko samaan aikaan koko paketin lataus/lämmitys, jos käytössä on vain 230v pistoke vai vaatiiko voimavirtaa tähän? :think

Oletushan on, että sähköauto hankitaan vasta sitten, kun oma lataus infra ja pääasiallinen käyttöympäristö ensin on selvillä. Eli se bmw:n wallbox tms.kotona kuten systeemi on suunniteltu toimivan. Auton mukana tuleva valovirta laturihan on käytännössä hätätapauksia tai reissuja jossa ei päästä latausaseman/wallboxin nokkaan. Silläkin auton saa ladattua, mutta ottaa aikansa.
-M5- '00
-i3 94 rex '19
-Ascona B 4.0 '80
Kilpa-autojen sähköjen suunnittelu / toteutus. Kysy.
-Johtosarjojen piirtäminen tietokoneella
-Valmistus laadukkaista MIL-spec komponenteista
Mulla on esittää faktoja oman näkemykseni tueksi, onko sulla😀?
Esitä ihmeessä niitä faktoja, kun monia aihe kiinnostaa.
Täällä pitää kohta lähteä erikseen etsimään jostain bensaa, kun kaikki asemat suljetaan yksitellen pohjavesialueelta, että olisihan se huomattavasti helpompaa "tankata" kotona.
“Good people drink good beer.” - Hunter S. Thompson
Tästä vähän esimakua mihin suuntaan ollaan menossa. Alkaa olla ainakin paperilla ominaisuudet pikkuautoksi kohtuullisen hyvät, huomio myös pitkiin takuisiin.
Tästä vähän esimakua mihin suuntaan ollaan menossa. Alkaa olla ainakin paperilla ominaisuudet pikkuautoksi kohtuullisen hyvät, huomio myös pitkiin takuisiin.
Onhan siinä varusteita ja suorituskykyä, mutta vastaavan kokoluokan bensa-autoja saa suunnilleen kaksi tuohon rahaan, niin voi olla että noita ei ihan joka pihasta tule löytymään.
“Good people drink good beer.” - Hunter S. Thompson
Comment