Suurimmalta osalta kirjoittajista on päässyt unohtumaan sellainen tosiasia, että Suomessa on tällä hetkellä sellainen järjestelmä, jossa on sekä korkea hankinnan, omistamisen sekä käytön verotus.
- Autovero eli hankinnan verotus meillä on ollut vuodesta 1958 asti, alunperin vain "tilapäisenä" verona.
- Omistamisen veroitus ajoneuvoverona, eli tuttavallisemmin auton käyttömaksu, tuli meille vasta vuonna 1994. Aluksi vero oli varsin kohtuullinen, mutta 2000-luvulla tilanne on muuttunut olennaisesti.
- Auton käyttöä meillä verotetaan mm. polttoaineveron kautta, joka muodostaa varsin suuren osan polttoaineen hinnasta.
2000-luvun kuluessa keskusteltiin usein tilanteesta, jossa autovero (hankinnan verotus) poistettaisiin ja korvattaisiin ainakin osittain korkeammilla käyttömaksuilla eli suuremmilla ajoneuvoveroilla. BTCF:lläkin usein keskusteltiin aiheesta ja kirjoittajia löytyi sekä puolesta että vastaan.
Kuitenkin kuin varkain tilanne on muotoutunut vuosien varrella sellaiseksi, että meillä on nyt sekä korkea hankinnan verotus että korkea omistamisen verotus. Eli autovero on pysynyt vähintään entisellä tasolla, useissa autoissa jopa noussut selkeästi ja samaan aikaan maksamme jatkuvasti nousevia käyttömaksuja.
Ei siis käynytkään niin, että autovero olisi poistunut ja tilalle olisi tullut korkeat käyttömaksut. Vaan saimme korkean autoveron lisäksi myös korkeat käyttömaksut.

Comment