Kesän mittaan tuli hankittua allekirjoituksen mukainen E39 toisen käyttöauton tarpeeseen ja se on samalla minun ensimmäinen BMW. Merkki kiinnosti kyllä jo lukiopoikana 90-luvun lopulla ja kavereiden E30-koppaisilla tuli parikymppisenä ajettua, mutta sattuneesta syystä omat autot on ollu tähän asti eri merkkejä. Aiempaa käyttöautoa ostaessa 2006 tuli katseltua E39-korisiakin, mutta hinnat alkoi silloin jostain 20K€ paikkeilta ja päädyin budjetin rajoittamana 15K€ Volvoon. Sen jälkeen on autopuolen investoinnit olleet puhtaasti harrasteautopuolella.
Jotenkin tuntuu, että se "häirikön" tai "lippalakkiamiksen"-maine bemareiden ympäriltä on vuosien saatossa hälventynyt ja osin siirtynyt jopa Audiin(?). Oma motiivi oli että haluan mieluumin vaikka hieman vanhemman ja laadukkaamman auton kuin jonkun harmaan Avensiksen, vaikka suhteellisen edullisesta kulkineesta olikin kyse. Sai olla vaikka pientä laittoa, kunhan auto muuten miellyttää. Saksalainen lähestymistapa ja laatuvaikutelma sekä tyylikkyys ja ylipäätään sellainen tietty oma "filosofia" millä BMW:t on tehty, se kiinnosti. Samalla tässä tulee testattua, olisko BMW mahdollisesti se merkki mihin seuraavan kerran investoi sitten isommin kun laitetaan käyttöautopuolta uusiksi. Tähän asti fiilis merkkiä kohtaan on ollu pelkästään positiivinen.
Toki kun 17 vuotta vanha auto kyseessä, niin monenlaista pientä laittoa tuossa on. Halusin nimenomaan mustan, M-Sportin täysnahkasisustalla, vakkarilla jne. niin ne potentiaaliset yksilötkin oli määrällisesti suht. rajallisia.
Omaani on vaivanneet nuo E39:lle tyypilliset tutinat joista jarruhuollolla on joku selkävoitto jo saatu, mutta viimeinen täsmäisku on vielä jäljellä ennen täydellistä tutinattomuutta. Tuota jos ei lasketa, niin on kyllä pakko kehua miten hyvä tuommonen auto on ajaa. Kunnossa ollessaan hakkaa varmasti monet paljonkin uudemmat autot mennen tullen. E39 on ollu uutena kallis auto, ja se näkyy mm. juurikin ajettavuudessa. Kyyti tuntuu vain paranevan sitä mukaa mitä kovempaa ajaa, harmi että leikki loppuu Suomessa jo 120km/h vauhtiin, vaikka tuolla päästelis varmasti pehmästi vaikka 220km/h. Voi olla, että oma yksilö on sitten vain hyvässä kunnossa alustaltaan, mutta tuo on kyllä tosi jämäkkä auto ajella. Ei mitään kolinoita alustassa ja ovet jymähtää kiinni niinku pankkiholvi. Mikään raketti tuo ei M52B28 koneella vielä ole, mutta kulkee silti aivan kivasti eli käyttöautoon moottori on omaan makuuni aivan riittävä. Lisäksi kutoskoneessa on juuri ne äänet jotka minun mielestä bemariin kuuluu!
Omassani on siis M-Sportin täysnahkasisusta ja sitä on kyllä pakko kehua. Ei ole missään autossa ollut nuin hyviä penkkejä istua. Sporttiratteineen sisusta näyttää muutenkin paljon tuoreemmalta kuin 1997:lta. Lisäksi tuossa on sellaisia "turhuuksia" kuten autopuhelin ja televisio, jotka ei tietenkään ilman SIM-korttia ja digiboxia toimi, mutta noin niinkuin erikoisuutena aivan hauskoja juttuja. Itsestään tummentuvat taustapeilit ja sähköinen takalasinverho sentään vielä toimii
Tehtaan webasto on kuitenkin kaputt ja täytynee asentaa joku lohko/säteilylämmitin ennen talvea.
Muita to-do juttuja on lähinnä yksi ikkunannostin, ilmastoinnin kennon vaihto + täyttö sekä kattoluukku joka ei nouse siihen lippamoodiin. Lisäksi korissa on tuon ikäsenä jo kohtalaisesti parkkikolhuja, joten voi olla että jos/kun tuohon hurahdan niin kaverin kanssa sipastaan esim. kylkiin uusi maali. Samallahan sitä asentelis M-Sportin puskureitakin...

Comment