Muistelen että 6kpl uutena tänne näitä 850 saatiin ja meniköhän yksi ahvenanmaalle, eli 7 kpl. Sen verran näitä sitten muuttoautoina tuli, että vuonna 1998 alussa oli rekisterissä 20kpl kasiviiskymppisiä.
Tällä hetkellä kilvissä olevien määrä pyörii noin 170-180kpl välissä.
Mun tiedossa että kahdeksan myyty Suomen maahantuonnin kautta joista neljä meni Venäjälle kun siellä oli vasta rajat auenneet eikä vielä edusta.
Eli yksi niistä neljästä. Puolesta kokemusta, yhden noista olen omistanut ja toista ajanut
Muistelen että 6kpl uutena tänne näitä 850 saatiin ja meniköhän yksi ahvenanmaalle, eli 7 kpl. Sen verran näitä sitten muuttoautoina tuli, että vuonna 1998 alussa oli rekisterissä 20kpl kasiviiskymppisiä.
Tällä hetkellä kilvissä olevien määrä pyörii noin 170-180kpl välissä.
Juuri näin. Meillä on autolista josta valita, kaasu- ja hybridi autoja pelkästään. Muutama BMW, Volvo, Skoda, ja VW.
Työnantaja maksaisi työsuhdeauton käyttökulut (vakuutukset, huollot, renkaat, poltto-aineet) mutta, silti otan ennemmin kk autorahan ja km-korvaukset. Näin saa valita mieleisen auton itselleen ja saa hiukan korvauksia ajetuista metreistä. Tammi-helmikuussa ajoin firman ajoja 0km kun lensin reissuille mutta, silti parempi näin . Ja nythän ei käydä missään hetkeen
heh, silloin ajoin E90:llä, mutta firma muutti tasapäiseksi politiikaksi 1,6TDI octavian. Luovuin E90:stä, otin autorahan ja ostin 750iL:n.
Aikanaan olin tilanteessa, jossa silloinen työnantaja muutti autopolitiikkaa, ja vanhan sopimuksen aikaan autoedun saaneet sai valita, ottaako uuden politiikan mukaisen auton vai autorahan. Itsekin valitsin silloin autorahan + kilsakorvaukset.
Juuri näin. Meillä on autolista josta valita, kaasu- ja hybridi autoja pelkästään. Muutama BMW, Volvo, Skoda, ja VW.
Työnantaja maksaisi työsuhdeauton käyttökulut (vakuutukset, huollot, renkaat, poltto-aineet) mutta, silti otan ennemmin kk autorahan ja km-korvaukset. Näin saa valita mieleisen auton itselleen ja saa hiukan korvauksia ajetuista metreistä. Tammi-helmikuussa ajoin firman ajoja 0km kun lensin reissuille mutta, silti parempi näin . Ja nythän ei käydä missään hetkeen
Eikös sulla ole ollut E31, E63 ja joku Audi A3 2010-luvullakin ?
Hyvin seurattu
Juu emännän auto on audi a3 sportback. Se on ollut erinomainen auto kyllä!
Puhuin omasta käyttöautosta, harrasteautoja en vetäisi samaan kastiin. Niiden suhteen on oltava ajatus, että harrastukset maksaa. Tosin ei kyllä enää niitäkään. Joskus ehkä Jeep wrangler, ehkä...
Tarkenna vähän: Mikä kk-autoraha? Ymmärrän, että km:t maksetaan ja päivärahat, mutta oman auton käytöstä maksetaan vs. työsuhdeauto?
Aikanaan olin tilanteessa, jossa silloinen työnantaja muutti autopolitiikkaa, ja vanhan sopimuksen aikaan autoedun saaneet sai valita, ottaako uuden politiikan mukaisen auton vai autorahan. Itsekin valitsin silloin autorahan + kilsakorvaukset.
Kaikki nautinnot käy kukkaron päälle En mä ole kaikkia rahoja autoihin laittanut tietenkään mutta, toki noihin on mennyt ja menee rahaa. Enpä olisi muutama vuosi sitten ajatellut ajavani F15 ///M50d:llä jolla alle 100tkm rullattu.
Nyt firma maksaa auton käytännössä kokonaan. Toinen vaihtoehto olisi ottaa täysi autoetu mutta, sitten ei voisi ajaa millä haluaa vaan olisi esim.G20 330e alla joka ei vastaa käyttötarpeita nyt. Autorahan saa kunhan kalusto vastaa firman kriteerejä tarkoittaen ettet voi ajaa -96 vuotisella passatilla nostaen joka kk autorahaa. Ja näin tietysti saa myös km korvauksia
Tarkenna vähän: Mikä kk-autoraha? Ymmärrän, että km:t maksetaan ja päivärahat, mutta oman auton käytöstä maksetaan vs. työsuhdeauto?
Last edited by Laku; 09-04-2020, 07:58.
Reason: Korjattu kirjoitusvirhe
Kaikki nautinnot käy kukkaron päälle En mä ole kaikkia rahoja autoihin laittanut tietenkään mutta, toki noihin on mennyt ja menee rahaa. Enpä olisi muutama vuosi sitten ajatellut ajavani F15 ///M50d:llä jolla alle 100tkm rullattu.
Nyt firma maksaa auton käytännössä kokonaan. Toinen vaihtoehto olisi ottaa täysi autoetu mutta, sitten ei voisi ajaa millä haluaa vaan olisi esim.G20 330e alla joka ei vastaa käyttötarpeita nyt. Autorahan saa kunhan kalusto vastaa firman kriteerejä tarkoittaen ettet voi ajaa -96 vuotisella passatilla nostaen joka kk autorahaa. Ja näin tietysti saa myös km korvauksia
Itse olen monen auton kohdalla kuulunut tuohon keskimmäiseen ryhmään , juurikin siitä kokeilunhalun ja vaihtamisen ilosta. Numeroilla BMW nro.20 menossa nyt vuodesta 2002.
No joo, mutta ikäänsä nähden. Mun omistusajat voi lukea sigusta vertailuna, mikä on pitkä omistusaika ja mikä ei...
On tainnut viittaamani tj. hankkia nuo kilvet 1997. Jännä, että noin monta kilpeä, mikä lienee syynä...?
Tuollaiset hienot erikoisautot vaihtavat aina omistajaa kohtalaisesti. Syynä monesti se että halutaan taas kokeilla seuraavaa kivaa autoa. Uutena vaihtuvuus hiljaisempaa hintansa vuoksi ja nyt 30vee vanhana ei kiinnosta muita kuin harrastajia.
Itse olen monen auton kohdalla kuulunut tuohon keskimmäiseen ryhmään , juurikin siitä kokeilunhalun ja vaihtamisen ilosta. Numeroilla BMW nro.20 menossa nyt vuodesta 2002.
Ensimmäinen kilpi vaihdettu samana päivänä rekkaroinnista sellaiseen sattumakilpeen missä loppu on -850, aika tyypillistä tuolloin.
Sitten vaihtunut erityiskilpeen jonka on omistaja tod.näköisesti siirtänyt seuraavaan autoonsa (näkyy tänäkin päivänä olevan käytössä sama tunnus) myydessään kasin, jolloin kilpi vaihtunut tuohon XFT-alkuiseen.
Turkulainen tj myöhemmin ostanut auton historian toisen, eli nykyisen erityiskilven.
Näetkö tuon kaiken Traficon kautta vai onko käytössäsi joku muu työkalu?
Leave a comment: