Ihan hyvän näköiset nuo on. Aikaisemmat Noranza nastarenkaat ovat olleet Nokian tekemiä, eli erittäin hyviä talvirenkaita, joskin meluisia. Olettaisin kyllä, että tuokin on nokian käsialaa, koska löytyy tuolta reunasta mm. nuo "olkaurat" syvään lumeen, jotka ovat olleet nokian "innovaatio".
Blizzak Spike-01 on tällä kertaa bridgestonen omaa tuotantoo, tehdään japanissa, vaikutteita nokialaisista voitu tietenkin ottaa.
E61:n mukana tuli talvirenkaina tämän talven korkeintaan kestävät hkpl 4
kokona 225/55/16.
Aikaisemmin en niinkään ole ollut kovinkaan tarkka renkaiden koosta muissa autoissani, mutta nyt mieli on hieman muuttunut tämän ekan bemarin myötä kun kesärenkaina olivat 245/40/18.
Nyt nuo 16:t tuntuvat melkoisen löysähköiltä ja pompottajilta. Miettinyt että pitäiskö investoida 18" vanteet myös talveksi. Suurin osa on kuitenkin asfaltilla ajoa ja pääteitä.
Kaipaisin hieman mielipiteitä kokeneimmilta. Onko muita haittapuolia kun että renkaiden hinta nousee? Muuttuuko talviajo "kovemmaksi" tms....?
Renkaiksi tulee todennäköisesti myöhemmin kitkat. 12 vuotta ajelin edellisillä autoilla ja pärjäs.
Lisäksi jos lähtee tuohon koon suurentamiseen, niin mistä kannattaisi vanteet hankkia? Ei tarvitse olla halvimmat mahdolliset, muttei myöskään mitään parasta mitä rahalla saa. Talvivanteet kun saa suolaa ja kurakäsittelyä kiitettävästi. Hinta laatusuhde tulisi kuitenkin olla mielellään kohdillaan.

Kun kerran siirryt e60/61:ssä 18" talvirengaskokoon, ei pienempi vannekoko tule sen jälkeen edes mieleen.
Eli tämä kokoluokka tarjoaa jo kesärenkaan tukevuutta/täsmällisyyttä, ilman vetelyä, mutta ei ole vielä yhtään pito-ominaisuuksista pois.
Samalla tässä 245/40-18" kokoluokassa toimii jo moni pienemmissä vannekokoluokissa muutoin esim.meluisana pidetty nastarengas.
Eli jopa HKPL4 on kohtuullisen hiljainen tässä kokoluokassa, kun 15"-16" kapeammissa kokoluokissa se ei sitä ole.
245/40-18" kokoluokassa ehkä tämän hetken paras hinta/laatusuhde nastarenkaasta olisi Hankookin Winter IPike RS W419:
Olin siinä ymmärryksessä, että Kumhon Kw22 on suht. jäykkärunkoiset talvirenkaat. Nyt on kilometrejä 17" kumhoilla ihan paljaallakin asfaltilla ja ei kyllä ole lähelläkään kesärenkaat tarkkuutta, ohjausliikkeen jälkeen aina pieni huojunta.
______________________ Nykyinen: Model 3
BMW:t vuodesta 2009: i3s, G30 530e M-sport, F20 120d M-sport, 2xE36 M-sport ja M-technic, sekä E46 318i
Olin siinä ymmärryksessä, että Kumhon Kw22 on suht. jäykkärunkoiset talvirenkaat. Nyt on kilometrejä 17" kumhoilla ihan paljaallakin asfaltilla ja ei kyllä ole lähelläkään kesärenkaat tarkkuutta, ohjausliikkeen jälkeen aina pieni huojunta.
No ei tietenkään voi verrata hyvään kesärenkaaseen. Lähinnä vertailu toimii muihin pohjoismaisiin talvirenkaisiin...
Kysytään nyt täältäkin.Pitäisi kitkat ostaa,ja nimenomaan korkeamman nopeuluokan kitkarengas (eli "saksankitka) niin kumpi: KUMHO IZEN KW27 vs. DUNLOP SP WINTER SPORT 3D

Noi Dunlopit on ainakin hyvät renkaat. Jos hinnasta ei ole kiinni, niin kyllä kai ne kannattaa laittaa...
Olin siinä ymmärryksessä, että Kumhon Kw22 on suht. jäykkärunkoiset talvirenkaat. Nyt on kilometrejä 17" kumhoilla ihan paljaallakin asfaltilla ja ei kyllä ole lähelläkään kesärenkaat tarkkuutta, ohjausliikkeen jälkeen aina pieni huojunta.
Mikään vastaavan vannekoon talvirengas ei yllä lähellekkään kesärenkaan tarkkuutta, poislukien muutamat uusiot.
Eli vannekokoa pitää ytalvirenkaassa kasvattaa se pari tuumaa, jotta käytöksen suhteen päästään edes suunnilleen samoille sfääreille, eli 16" kesärengas=18" talvipyörä.
Molemmissa sigun autoissa on hakka7, bemussa 19" ja pakussa 20", molemmat 35 profiililla, ja ne nyt alkaa olla sellaiset kohtuulliset ajettavat.. ei tarvi koko alkutalvea miettiä onko pultit löysällä vai miksi auto huojuu minne sattuu. Kesärenkaisiin jos pitää verrat, niin ollaanko tarkkuudessa edes perus 17" tasolla? Ehkä ei, mutta eipä kuulukkaan, jos renkaalta odotetaan jonkinlaisia talviominaisuuksia.
Talvirenkaiksi kokonaisuudessaan ihan loistavat, tuon pienempää vannekokoa/suurempaa profiilia ei meille ainakaan enää tule

OT: Mistä johtuu, että Bemari on noin herkka renkaista? Vaimon Fordissa kesät talvet samankokoiset 185/65-14 renkaat eikä se muutu talvirenkailla haitaribussiksi kuten e39. Enkä ole ennen kuullut tai kokenut muissakaan autoissa tuollaista radikaalia muutosta kun vaihtaa talvirenkaat alle.

Näin. Minäkin siirryin jo viime talvena lopullisesti 19" talvirengaskokoihin omissa autoissa, jolloin ei tarvitse kärsiä alkutalvea merisairaudesta kun selkäydin kuitenkin on tottunut kesän ajan 20" kesäpyöriin.
Ok, kyllähän bemarilla pärjää vielä 500-sarjalaisilla 18" kokoluokallakin, mutta nyt ihan uusimmat talvimallit alkaa olemaan jo 17" kokoluokissakin ainakin minun makuun häiritsevän epämääräisiltä(poislukien se 16" Ässä North).
Hiukan rupeaa pelottamaan, miten non runflat 245 & 275 19" jälkeen Goodyearin nastat pelittää koossa 225/55-17 tuossa vitosen alla. Kesärenkailla kun painellaan edelleen.
Kaippa se sitten ensimmäinen tuulenpuuska paiskaa mut motarilta johonkin Paimion pellolle.
OT: Mistä johtuu, että Bemari on noin herkka renkaista? Vaimon Fordissa kesät talvet samankokoiset 185/65-14 renkaat eikä se muutu talvirenkailla haitaribussiksi kuten e39. Enkä ole ennen kuullut tai kokenut muissakaan autoissa tuollaista radikaalia muutosta kun vaihtaa talvirenkaat alle.
Lähinnä se ongelma on taka-akselilla, kun on tasapainoinen painojakauma. BMW:llä on huomattavasti enemmän painoa taka-akselilla kuin jossain etuvetovessassa, niin takapää vaatii renkaalta jämäkkyyttä, ettei mene tuntuma veteläksi...
Kulttuurishokki on kyllä taattu joka kerta, kun vaihtaa kesäkoosta pari tuumaa pienemmillä vanteilla olevat talvipyörät. Kelien ollessa tällaista, on pari kertaa pyörinyt mielessä, että pistän tuoreet GY:t odottamaan rati riti rallaa ja ajelen kesäkumeilla. Eihän se vaihto mikään homma ole, mutta kun tuli huolella pestyä ja suojattua jo kesävanteet ja tuolla pimeydessä ei vaan jaksa tuhrata pesurin kanssa yhtään ylimääräistä
Comment