Mitä tuossa keväällä ajelin E39:llä niin kyllähän siinä oli autoa rahalle todella paljon ja varustelua kun löytyy tarpeeksi niin kyllähän se melkoisen viihtyisä on sisältä. Toki on kohtia, joissa ikä näkyy mutta mielestäni varsin hyvin ikääntynyt jos vertaa esimerkiksi saman ikäiseen Volvo V70 jollaisella olen myöskin ajanut aika paljon aikoinaan.
E39 materiaalien laatu valmistusajankohtaan nähden on hämmentävän hyvä, sisällä ei mikään rämissyt/tärissyt edes melkein 400tkm rullattuna 18v vanhana. Huolisin edelleen E39 ajoon, kyllä siitä hyvä maku jäi ja kyllähän se on oikeasti hiljainenkin, ainakin verrattuna E90, E60, F15, volvo S90 (2018) jne verrattuna. Tekniikka tuntui lähinnä vanhalta niin moottorin kuin vaihteistonkin puolesta. Olen kyllä miettinyt että jos sitä auton uudelle omistajalle jättäis viestin että soittelee kun on luopumassa.
Jotain kai sekin kertoo, että alkuun kun isäukko näki auton, hän mietti vain että miksi tuollainenkin piti mennä ostamaan ja koeajon jälkeen totes vaan että kyllähän parilla tonnilla saa hämmästyttävän hyvää kyytiä. Samaa mieltä minäkin olin vakioalustan tarjoamasta menosta.![Jep](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/jep.gif)
Todettakoon tähän väliin, että ei noita 20 vuotta vanhoja malleja nyt voi ihan suoraan vertaillakkaan uusiin, mutta joiltain osin kehitys on ollut pienempää/huonompaa kuin joiltain.
E39 materiaalien laatu valmistusajankohtaan nähden on hämmentävän hyvä, sisällä ei mikään rämissyt/tärissyt edes melkein 400tkm rullattuna 18v vanhana. Huolisin edelleen E39 ajoon, kyllä siitä hyvä maku jäi ja kyllähän se on oikeasti hiljainenkin, ainakin verrattuna E90, E60, F15, volvo S90 (2018) jne verrattuna. Tekniikka tuntui lähinnä vanhalta niin moottorin kuin vaihteistonkin puolesta. Olen kyllä miettinyt että jos sitä auton uudelle omistajalle jättäis viestin että soittelee kun on luopumassa.
![BigSmile](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_biggrin.gif)
Jotain kai sekin kertoo, että alkuun kun isäukko näki auton, hän mietti vain että miksi tuollainenkin piti mennä ostamaan ja koeajon jälkeen totes vaan että kyllähän parilla tonnilla saa hämmästyttävän hyvää kyytiä. Samaa mieltä minäkin olin vakioalustan tarjoamasta menosta.
![Jep](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/jep.gif)
Todettakoon tähän väliin, että ei noita 20 vuotta vanhoja malleja nyt voi ihan suoraan vertaillakkaan uusiin, mutta joiltain osin kehitys on ollut pienempää/huonompaa kuin joiltain.
Comment