Announcement
Collapse
No announcement yet.
Auton törkeä käsittely EPDM:n asennuksessa!!!
Collapse
This topic is closed.
X
X
-
Voipi olla että toimintatapa on ollut väärä, mutta enpä ole ennen tällaiseen törmännytkään, vaikka kuten sanottu paljon on autoja ja huoltoja vuosien varrella läpi käynyt.
Ainakin sain homman etenemään ilman puolentoista vuoden odottamista ja sittenkin vain suosituksen kuulemista. Tällainen pieni noin tonnin asia olisi sinä aikana kyllä ehtinyt vituttaa useampaan kertaan, että mieluummin hoidin asian niin pikaisesti kuin mahdollista. Mikä kylläkään ei silti kovin nopeaa ollut.
Edelleen korostan, että tällaisesta pikkuasiasta olisi ollut helppo välttyä. Olisi heti hoitanut homman kuntoon, mutta kun vastassa oli pelkkää radiohiljaisuutta ja vittuilua, ennen kuin tein tänne tästä jutun, niin minä en sellaista nieleskele. Kyllä minä ymmärrän, että virheitä tulee kaikille, kukaan ei ole virheetön. Ne vain kuuluu maksavalle asiakkaalle koittaa hoitaa mahdollisimman nopeasti kuntoon.
Minähän olisin tosiaan voinut ruveta tekemään tästä paljon isompaakin juttua ja vaikka kuinka monelle foorumillekin, mutta ainoa paikka, mistä olen asiasta puhunut on tämä. Olisin myös oikeasti voinut ruveta vaatimaan korvauksia menetystä työajasta, moneen kertaan pajalla käynneistä, polttoaineista, puhelinkuluista jne.
Nyt toivon vain, että homma on keskiviikkona ohi. Anteeksi jos olen aiheuttanut mielipahaa jollekkin asian tällaisella hoidolla, mutta en kyllä yhtään tällä hetkellä sympatiseeraa kyseistä yrittäjää, enkä todellakaan kadu sitä, että tästä jutun tein. Asia ei olisi missään hoidossa vieläkään ilman tätä.
Originally posted by teropa View PostLuin eilen tän topicin läpi, ja totean vain yhden asian tähän. Itsekin joskus reklamaatioita tehneenä, eikä aina niin ole onnistunut asioimaan niin sivistyneesti joka intiaanin kanssa. Neuvo kuuluu:
Ei kannata heittää koko ajan bensaa liekkeihin.
Miksikö? Kun nyt kyseessä on tommonen rahallisesti aika pieni vahinko, vaikkakin ikävä (ja ymmärrän sen), niin jatkuva meuhkaaminen täällä julkisesti ei luonnollisestikaan asiaa edistä. Itse näen sen niin, että asia on hoidettu päin helvettiä kyllä, mutta en varmaan olisi lähtenyt tähän vittuilu/kärjistys karnevaaliin tällä foorumilla. Raportoiden joka ikisestä käänteestä tai toisen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.
Oma tyyli on hoitaa tämmöset asiat suoraan asianomistajan kanssa, ja jos ei hyvällä niin sitten vähemmän hyvällä. Lopulta yleensä löytyy ratkaisut kuitenkin. Tappelemalla koko ajan vain lisää se homma ei siitä tokene, ikinä.
Tero
Comment
-
-
Nyt vasta aiheen lukeneena täytyy vaan ihmetellä liikkeen toimintaa. Itse tilannut muutamat ledit ilman ongelmia, tosin asentanut itse.
Mutta kyllä pistäs maailman eniten vituttamaan että viet sitten auton asennukseen, oli sitten likainen tai ei niin saat tuossa kunnossa takaisin ja sitten vielä asentaja aukoo naamaansa jälkeenpäin..
Sen verran pieteetillä tulee omaakin pidettyä että pienikin naarmu asennuksen seurauksena niin saavat korvata tai sitten EI pitäisi edes tehdä asennuksia josko ei yksinkertaisesti osaa.
Tsemppiä jatkoon heiskatelle, toivottavasti loppujenlopuksi saat autosi siihen kuntoon mitä se oli ennen tunarointia ja ilman omia kuluja.
Positiivista että chippi oli hyvä mutta suosittelen kuitenkin pajoja jotka oikeasti penkittää ennen/jälkeen ohjelman ja tekee juuri sinun autoosi sopivan säädön. Hinta on melkeimpä sama.Last edited by Väiski; 15-12-2012, 19:29."horsepower sells cars, torque wins races"
F10 M550dx 470/900
Comment
-
-
Mielestäni tämä on kyllä heiskatelta ainut ja oikea tapa kertoa asiasta autofoorumilla, ettei tulisi kohtalo tovereita..kiitos siitä heiskate.
Mää halkeisin vitutuksesta jos mulle kävis tuollein etttä joku "ammattiliike" hajottais mun autoa ja venkoilis vastuistaan.
Saisin vaan kauheen stressin,kun pitää kokoajan olla työ hommia sopimassa ja vapaita järjestämässä..jne..
heiskate, oletko ajatellut tehdä audiclubin(audifinns) sivuille tunnuksia ja antaa heidänkin tietouteen tämä varottavana esimerkkinä?
Terv.Audisti
Comment
-
-
En ole muualle ajatellut levittää. Ja sillä palstalla onkin jo omia kokemuksia... Ainakin pitäisi olla elle ole vaan vaiettu.
Originally posted by Brasco View PostMielestäni tämä on kyllä heiskatelta ainut ja oikea tapa kertoa asiasta autofoorumilla, ettei tulisi kohtalo tovereita..kiitos siitä heiskate.
Mää halkeisin vitutuksesta jos mulle kävis tuollein etttä joku "ammattiliike" hajottais mun autoa ja venkoilis vastuistaan.
Saisin vaan kauheen stressin,kun pitää kokoajan olla työ hommia sopimassa ja vapaita järjestämässä..jne..
heiskate, oletko ajatellut tehdä audiclubin(audifinns) sivuille tunnuksia ja antaa heidänkin tietouteen tämä varottavana esimerkkinä?
Terv.AudistiLast edited by heiskate; 15-12-2012, 20:28.
Comment
-
-
Originally posted by sonikk View PostEn ymmärrä miten Esko viitsit puolustella tota toimintaa. Itsekin korjaamossa töissä olevana tiedän mitä ajat takaa ja millaista suomi24 paskaa jotkut nettiin suoltavat mutta tässä ei nyt ihan siitä tunnu olevan kyse.
Tässä ei todellakaan ole kyse kenenkään mustamaalaamisesta vaan faktojen esiintuomisesta tuon amatöörin toiminnasta liittyen niin asennuksiin kuin asiakaspalveluunkin.. amatööri mikä amatööri eikä se siitä miksikään muutu etenkään tuolla kusipää asenteellaan
Comment
-
-
Originally posted by sonikk View PostEn ymmärrä miten Esko viitsit puolustella tota toimintaa. Itsekin korjaamossa töissä olevana tiedän mitä ajat takaa ja millaista suomi24 paskaa jotkut nettiin suoltavat mutta tässä ei nyt ihan siitä tunnu olevan kyse.
Itse vaan huomannut sen, että kun malttaa mielensä ja yrittää hoitaa asiaa kahdenkesken taikka mitä nyt sattuu osapuolia olemaankaan, niin on parempi mahdollisuus sille, että asia jollain tapaa hoituu. Jos suututat vastapuolen, kunnolla, vaikka olisit kuinka asiakas, niin ihmisiä ne yrittäjätkin on ja alkaa luultavasti entistäkin hankalammaksi. Tarkoitan, että niinkun nopeamman ja tyydyttävämmän lopputuloksen luultavasti kuitenkin saa, kun ei nosta tämmösistä asioista foorumitopikkeja.
Mutta, vapaa maa ja vapaa sana, ja jokainen saa tottakai hoitaa tämmöset asiat omalla tyylillä. Mulla itellä on temperamentti joskus kohdallaan, mutta pikkasen on vuodet viisastuttanut ja ehkä hankalista tilanteista selviää parhaiten sillä, että edes yrittää nähdä sen toisenkin puolen asioista ennenkuin alkaa suoranaiseen ja julkiseen sanasotaan asiasta.
TeroE60 520dA M-sport
---Ex
E60 520dA, 530dA, 535dA x2, 530iA, 530xdA
E90 330iA, 325iA, 320dA
E39 523iA, 525iA, 530iA x3, 540iA x3, 530dA, ///M5
E34 525iA, R.I.P. (21.01.06)
PPL(A)
Comment
-
-
Joo tämä on totta, ja kuten sanoin niin itsekin oon kohdannut sitä että avaudutaan jotain puoliksi perätöntä paskaa nettiin ennen kuin edes reklamoidaan suoraan.
Mutta heiskate vaikuttaa erittäin pitkäpinnaiselta kaverilta ja uskon 100% että hän on yrittänyt hoitaa ensin asian kaikessa hiljaisuudessa. Jos tämmöisen julkisuudenkaan jälkeen ei meinaa hommat hoitua niin tuskin kahden keskenkään. Eihän epdm edes ole kiistänyt tapahtunutta, ainoastaan vähättelee, naureskelee ja vittuilee niin se kertoo mielestäni kaiken oleellisen.
Surullista että tuommoisella asenteella porskutetaan menemään kun tässäkin maassa on luoja tietää kuinka monta yrittäjää mennyt nurin vaikka varmasti yrittänyt kaikkensa ja ottanut vastuun tekemisistään.
Comment
-
-
Originally posted by sonikk View PostEn ymmärrä miten Esko viitsit puolustella tota toimintaa. Itsekin korjaamossa töissä olevana tiedän mitä ajat takaa ja millaista suomi24 paskaa jotkut nettiin suoltavat mutta tässä ei nyt ihan siitä tunnu olevan kyse.Originally posted by mikkis View PostEsko haluaa säilyttää välit EPDM:ään jotta saa jatkossakin ledit asennuksineen tuolta sähläriltä
Tässä ei todellakaan ole kyse kenenkään mustamaalaamisesta vaan faktojen esiintuomisesta tuon amatöörin toiminnasta liittyen niin asennuksiin kuin asiakaspalveluunkin.. amatööri mikä amatööri eikä se siitä miksikään muutu etenkään tuolla kusipää asenteellaanOriginally posted by teropa View PostMinä en taas usko, että Esko puolusteli toimintaa millään tavalla. Niinkun en minäkään puolustellut toimintaa.
Itse vaan huomannut sen, että kun malttaa mielensä ja yrittää hoitaa asiaa kahdenkesken taikka mitä nyt sattuu osapuolia olemaankaan, niin on parempi mahdollisuus sille, että asia jollain tapaa hoituu. Jos suututat vastapuolen, kunnolla, vaikka olisit kuinka asiakas, niin ihmisiä ne yrittäjätkin on ja alkaa luultavasti entistäkin hankalammaksi. Tarkoitan, että niinkun nopeamman ja tyydyttävämmän lopputuloksen luultavasti kuitenkin saa, kun ei nosta tämmösistä asioista foorumitopikkeja.
Mutta, vapaa maa ja vapaa sana, ja jokainen saa tottakai hoitaa tämmöset asiat omalla tyylillä. Mulla itellä on temperamentti joskus kohdallaan, mutta pikkasen on vuodet viisastuttanut ja ehkä hankalista tilanteista selviää parhaiten sillä, että edes yrittää nähdä sen toisenkin puolen asioista ennenkuin alkaa suoranaiseen ja julkiseen sanasotaan asiasta.
Tero
Comment
-
-
Sen ymmärrän kyllä, että kun on tuolle linjalle lähtenyt, varmasti ottaa luonnon päälle hoitaa asia kuntoon. Mutta kun siihen ei millään tavalla ole pakotettu, olisi hoitanut pois. Ja sen verran pitkälle tämä homma pääsi, että kyllä itsellä vitutus kasvanut siihen malliin asian koko ajan hoitamisesta, että tähän mentiin. Ihan yrittäjän vapaa valinta ja tän jatkuvan vittuilun jälkeen ei kyllä enää säälitä yhtään vaikka välillä jo meinas.
En tiedä sitten olenko liian tarkka autostani tai oikeuksistani, mutta tuohon kuntoon en sitä halunnut jättää.
Originally posted by Esko View PostTeropa ymmärsi täysin pointtini.
Comment
-
-
Niin ja tässä tapauksessa ilman foorumitopickia oltaisiin oltu oikeudessa. Sekö olisi ollut parempi ratkaisu molempien kannalta? Nimittäin ilman tätä ei todellakaan mitään olisi tapahtunut. Joo jaksan kommentoida koska tämä homma on vienyt monena päivänä sellaisen vitutuksen partaalle, että yöunetkin jääneet vähiin.
No autohan se vaan on, mutta kun ne on Suomessa niin helvetin kalliita ja itse joutuu ne rahat hankkimaan.
Comment
-
Comment