Trafin muuttuva partikkelisuodatinlinjaus diesel-moottoreissa?
Collapse
X
-
Että sellainen tutkimus.Originally posted by nullzwei View PostDieselautot aiheuttavat lähes puolet liikenteen päästöistä johtuvista ennenaikaisista kuolemista, kertoo oheinen tutkimus
https://tekniikanmaailma.fi/dieselau...rtoo-tutkimus/
"Liikenteen päästöt aiheuttivat vuonna 2015 maailmanlaajuisesti 385 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Tutkimuksen mukaan ennenaikaisista kuolemista lähes puolet (47 prosenttia) voidaan yhdistää dieselajoneuvoihin."
"Tutkijoiden laskelmien mukaan noin 3,4 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain pienhiukkaspäästöille ja alailmakehän otsonille altistumisen johdosta. Maailmanlaajuinen liikenne on vastuussa tästä noin 11 prosentista."
Toisin sanoen vuonna 2015 maailmanlaajuisesti noin 181 000 ihmistä kuoli ennenaikaisesti dieselajoneuvoista aiheutuneiden päästöjen takia.
Vertailun vuoksi esim. vuonna 2004 passiivinen tupakointi aiheutti maailmanlaajuisesti yhteensä 603 000 ennenaikaista kuolemaa ja noin 11 miljoonan hyvälaatuisen elinvuoden menetyksen (Öberg ym. 2011). Passiivinen tupakointi on tupakoimattoman henkilön altistumista tupakansavun karsinogeeneille, teratogeeneille, ärsyttäville ja toksisille aineille toisten tupakoinnin vuoksi.
Suurimmasta passiivisen tupakoinnin aiheuttamasta tautitaakasta kärsivät lapset ja naiset. Yli 90 % maailman väestöstä asuu maissa, joissa tupakkalainsäädäntö ei suojaa heitä passiiviselta tupakoinnilta.
Leave a comment:
-
Ihan sama ymmärrätkö vaiko et, mulle Tekniikan Maailma on paska lehti.Originally posted by TFV View PostNo sinä itse et osaa kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä.
Ei tuota kommenttiasi voi muuten ymmärtää.
Dieselautot aiheuttavat lähes puolet liikenteen päästöistä johtuvista ennenaikaisista kuolemista, kertoo oheinen tutkimus
Leave a comment:
-
Just näin. Se taas sitten johtaa verokertymän pienenemiseen, joka taas johtaa kaiken kallistumiseen entisestään. Turha kuvitella, että keskituloisen autoilijan perseraiskaukselle olisi jossain parempi huominen odottamassa. Nythän on ollut vaalien alla taas hiljaista tällä rintamalla, mutta eiköhän se ääni muutu kellossa, kun saadaan tuo jokaisen vaikutusmahdollisuudeksi kutsuttu silmänkääntötemppu hoidettua.Ei täällä haluta autojen olevan vähäpäästöisiä, vaan ostettavan uusia sähköautoja. Se puolestaan toisi valtion kassaan enemmän veroeuroja, joita poliitikot voi sitten tuhlata jonninjoutavuuksiin ja omien yhtiöiden taskuun.
Leave a comment:
-
Se, että pari hassua tendenssijournalistia hehkuttaa sähköautoilua, ei tarkoita sitä, että jollain mystisellä illuminatitasolla ajetaan sähköautoilun puolesta vakavasti otettavaa agendaa. Kamoon ny jätkät ja vähän objektiivisuutta peliin.
Polttomoottoreita ei kielletä valtion tasolla todennäköisesti koskaan. Sen sijaan kehitys tulee etenemään kapitalismin hengessä kohti sitä mitä kuluttajat haluavat ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kehitys kulkee kohti vähäpäästöisempiä autoja. Se, että on mielestäni noloa tössäytellä voimasavuja jollain f10:llä tms. ei liity tähän asiaan kuin hyvin kevyesti.
Sitä paitsi osallistuttuani kuplan ulkopuolella Käpylän kyläjuhliin viime kesänä sai muutama harrasteauto joita siellä oli, itseni mukaanlukien, ihan poikkeuksellisen positiivista pöhinää aikaiseksi. Käpylä on kuitenkin pahimpia vihervassaripesäkkeitä valtakunnan laajuisesti, että joskus matkailu avartaa paljonkin. Ja yksikään niistä hatrasteautoista ei ollut vähäpäästöistä nähnytkään.
Leave a comment:
-
Ei menny ulkomuistista "pari vuotta" oikein, no alle vuosi,sitten. Ei TM minunkaan lempilehti ole mutta sekö on paskaa jos uutisoidaan muiden oikeista aikaansaannoksista?
Enivei, pääpointti: päästöjä voidaan vähentää merkittävästi jos,niin halutaan.
Leave a comment:
-
TM = paskaa.Originally posted by |foder| View PostJo pari vuotta sitten oli TM:ssä juttua bosch:n kehittämästä järjestelmästä,
bosch:n = ok
Siitä vaan on uutisoitu täällä. = Ai miten TM:ssä sitten oli juttu?
Huomaa päivämäärä, siis alle vuosi sitten: 27.4.2018 klo 14:30
Bosch kehitti ratkaisun joka puhdistaa dieselien päästöt tehokkaasti, yksinkertaisesti ja halvalla - "voimme lopettaa keskustelun dieselin kuolemasta"
Boschin pääjohtaja Volkmar Denner esitteli tällä viikolla konsernin vuosikatsauksen ja laukaisi samalla kohauttavan uutisen. Uudella menetelmällä dieselmoottori puhdistuu melko yksinkertaisin keinoin ja maltillisin kustannuksin.
Ratkaisu on käytännössä valmis, sillä se perustuu jo käytössä olevaan tekniikkaan. Uusia komponentteja ei tarvita, joten auton hinta ei mainittavasti nouse.Last edited by nullzwei; 27-02-2019, 18:03.
Leave a comment:
-
Jo pari vuotta sitten oli TM:ssä juttua bosch:n kehittämästä järjestelmästä, jolla saatiin liki kaikki pahat hiukkaset (muista hiukkasten nimeä) pois pakokaasuista. Tämä artikkeli uudelleen julkaistiin tänä alkuvuotena. Pääpointti oli että jo valmiiksi käytössä olevia komponentteja käytettiin eri paikassa/tavalla. Eli tekniikkaa on olemassa, millä saataisiin jo käytössä olevista autoista todella vähäpäästöisiä.
Tuokin asia sivuutetaan täysin ja rummutetaan vain sähköautojen ideologiaa. Toki iltapaskalehdissä myy vihreät ajatukset.
Taisi olla joku arviokin että jälkiasenteisena kyseinen järjestelmä maksaa n. tonnin. Jos tuon sarjan asentaisi ja saisi lapun millä todennetaan autoni olevan todella vähäpäästöinen ja saisin päästöperusteista veroa pienemmäksi, asennuttaisin sen.
Sen sijaan jos oletetaan kaikkien ostavan sähköauto, vaatisi se n. 20miljardia€. Ei taida onnistua ihan hetkessä ihan rahallisesti ajatellen.
Ei täällä haluta autojen olevan vähäpäästöisiä, vaan ostettavan uusia sähköautoja. Se puolestaan toisi valtion kassaan enemmän veroeuroja, joita poliitikot voi sitten tuhlata jonninjoutavuuksiin ja omien yhtiöiden taskuun.
Eikä tuo boschin keksimä järjestelmä voi olla ainut keksintö millä vähennetään päästöjä. Siitä vaan on uutisoitu täällä. Varmasti muita järjestelmiä tulossa tai on jo käytössä, minkä voisi päätellä edellä uutisoiduista tuloksista. Sikäli mikäli uutinen pitää paikkaansa, ei se kuitenkaan mahdotonta ole.
Leave a comment:
-
:thinkOriginally posted by jannmann View PostKyllähän toi diesel auto on jo nykyään sen luokan ongelma koko maapallolle, että 100% käyttökielto kaikille dieselillä käyville laitteille välittömästi.
Suomi voi näyttää esimerkkiä.
Itseäkin nolottaa ja odottelen syytettä tulevaksi , tiedä kuinka monta ihmistä olen dieselillä ajaessa tappanut.
Onko tämä kommentti annettu
mutta joka tapauksessa
Leave a comment:
-
Ei pidä paikkaansa. Diesel tappaa nyt ja tulevaisuudessa. Tosin myös bensa tappaa. Ainut mikä ei tapa on sähkö jota saa ilmaiseksi töpselistä.Originally posted by nullzwei View PostSaksan autoliitto ADAC on testannut kolmentoista uuden dieselauton NOx- eli typenoksidipäästöt. Tien päällä tehtyjen testien tulokset ovat pysäyttäviä, mutta tällä kertaa siitä syystä, että useiden autojen myrkylliset NOx-päästöt olivat lähes nollassa – yhden Mercedes-Benzin kohdalla jopa täysin nollassa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/...52#gs.t6uBQj3T
Leave a comment:
-
Saksan autoliitto ADAC on testannut kolmentoista uuden dieselauton NOx- eli typenoksidipäästöt. Tien päällä tehtyjen testien tulokset ovat pysäyttäviä, mutta tällä kertaa siitä syystä, että useiden autojen myrkylliset NOx-päästöt olivat lähes nollassa – yhden Mercedes-Benzin kohdalla jopa täysin nollassa.Originally posted by jannmann View PostItseäkin nolottaa ja odottelen syytettä tulevaksi
Leave a comment:
-
Kyllähän toi diesel auto on jo nykyään sen luokan ongelma koko maapallolle, että 100% käyttökielto kaikille dieselillä käyville laitteille välittömästi.
Suomi voi näyttää esimerkkiä.
Itseäkin nolottaa ja odottelen syytettä tulevaksi , tiedä kuinka monta ihmistä olen dieselillä ajaessa tappanut.
Leave a comment:
-
Trafi(com) pinnisti eli kiristi kaikkensa...Originally posted by Juppe View PostMun puolesta saisivat poistaa kilvet jokaisesta sellaisesta. Uudet suodattimetkaan eivät maksa enää älyttömästi, niin turha sitä on silläkään koittaa perustella.
...ja nyt tulee pomppu heikkotehoisesta käsijarrusta. Perusteeksi joku virkaheitto hopotti että ainakin kaksi kuolee joka vuosi koska käsijarru on pettänyt jne. Liekö samalle virkaheitolle kukaan koskaan tavuttamalla kertonut kuinka monta kuolee hiukkaspäästöjen takia per anno.
jutusta poimittua:
Suomen laki ei kriminalisoi hiukkassuodattimen poistoa. Ainoa sanktio on auton hylkäys katsastuksessa.
Ammattimaisesti tehdyt DPF-poistot eivät kuitenkaan jää kiinni katsastuksissa, joissa yleensä tarkastetaan auto vain silmämääräisesti. Lisäksi raja-arvot ovat katsastuksissa niin väljät, että edes päästöjen kymmenkertaistuminen ei narauta autoilijaa.
Leave a comment:
Leave a comment: