Ja siis Berner oli sanonut näin, voihan siitä toki tehdä otsikon "Dieselautojen myynti tullaan kieltämään Suomessa".
Berner huomauttaa lehden haastattelussa, että pidemmällä aikavälillä fossiilisesta dieselistä, kuten myös fossiilisesta bensiinistä, täytyy päästä eroon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näin ollen onkin hänen mukaansa oletettavaa, että dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään.
Ja diesel tuotto vähemmän co2 joka ongelmana ilmaston lämpenemisessä.
Ja siis Berner oli sanonut näin, voihan siitä toki tehdä otsikon "Dieselautojen myynti tullaan kieltämään Suomessa".
Berner huomauttaa lehden haastattelussa, että pidemmällä aikavälillä fossiilisesta dieselistä, kuten myös fossiilisesta bensiinistä, täytyy päästä eroon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näin ollen onkin hänen mukaansa oletettavaa, että dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään.
Jahas, nyt Berner sanoo että diesel kielletään jossain vaiheessa kokonaan
Tosiasiassa Berner kertoi että muutamassa muussa maassa dieselit ollaan kieltämässä, ehkä. Ts. Tanskassa ehkä 2030, UK ehkä 2040, samoin Ranska, Saksassa jotkut kaupungit ovat kieltäneet ja/tai kieltämässä mutta "huonommat" kuin EU6.
Tutulla on myös uusia kuorma-autoja ajossa. Heillä linja on että näitä uudempia ei enää puukoteta softien osalta ollenkaan. Jos joku menee vikaan niin korjaus ennalleen on sitten liian kallista...
Pakko ne vanhemmiten on tehdä. Kun aikaa kuluu niin alkaa myös löytyä osaamista. Tuollainen hiukkaspönttö kuorma -autoon maksaa noin reilut 5 tonnia plus työt. Siihen samaan syssyyn sitten vähän nox anturia ja ad blue suutinta ja tankin+linjaston huuhtelua. Siksi aikaa keksit sijaisauton tai ajatat ajot muilla (ja maksat erotuksen itse).
Jos nuo osat ja työt olisi mitenkään järkihintaisia niin en usko että noita niin herkästi otettaisiin pois. Vanhasta euro 5 moottorista piti lopulta urea ohittaa kun kävin senkanssa 12 kertaa saman kuukauden aikana pajalla. Käskettiin laittaa kuntoon ja aina sieltä yli 500 lasku tuli. Ilmeisesti tankki olisi pitänyt vielä kokeilla vaihtaa kun joku tukki suutimen aina. Myös nox anturi kiukutteli, sen hinta verolla oli tonnin. Kaikki ongelmat jäi pajalle. Laskeskelin että kaikenkaikkiaan urea järjestelmää korjattiin scanialla yhteensä noin 10ke edestä mutta ei se vanhemmiten enää kuntoon tullut. En tiedä mitä sille olisi pitänyt tehdä kun kaikki muut paitsi urea tankki oli jo kertaalleen vaihdettu mut ei kun ei. Tuo ei onneksi rajoittanut ajonopeutta mutta tehonalennustilassa jaksaa juuri liikkua eli käytännössä lähimmälle pajalle pääset. Noille pitäisi olla kans joku järki hinnoitteluun jos päästöjä haluttaisiin oikeasti kuriin. Muutaman euron komponentit maksaa monta sataa jos se liittyy urea järjestelmään. Muuta vikaa siinä autossa ei sitten ollutkaan eli ilman ureaa remonttien määrä olisi ollut liki 900tkm aikana nolla.
Te jotka pelkäätte saastuttavanne kotipihanne ja ympäristön hiukkaspäästöillä niin muistakaa että puiden polttamisesta tulee hiukkaspäästöjä ja nehän ei koskaan kotipihaan laskeudu.
Kyllähän se vain niin on että vaikka yksityisautoilu poistettaisiin niin ei se maailma pelastuisi, se on kärpäsen paska verrattuna julkisen liikenteen, rahdin ja teollisuuden päästöihin verrattuna.
Mutta yksityisautoilusta on mukava rahastaa.
Jep, itsellä on maalämpö ja kaikki ympärillä olevat talot joko puu tai öljy lämmitteisiä. Ja huomaa kyllä kärystä. Varsinkin yks öljylämmitteinen naapuri.
Ilmastoinnin suodatin tulee puolessaväliä talvea jo ihan nokiseksi.
Näin päättelin jo edellisestä viestistäsi, ja uskosi hylkäämiseksi sinulla on varmaan ollut (itsellesi) riittävät perusteet? Ihan vilpittömän rakentavassa mielessä kysyn että maksutko sitten eivät edistä ympäristöstä huolehtimista? Mistä se sitten kustannetaan ellei yhteisesti kannettavista veroista ja maksuista, kun vaatimusten nousun myötä kulutkin kasvavat?
Ja pahoittelut kaikille off-topicia.
Alla tähän vastaus. Meinaatko, että rahat menevät oikeaan paikkaan kuten VÄLIAIKAINEN autovero ja VÄLIAIKAINEN käyttömaksu aka ajoneuvovero?
Te jotka pelkäätte saastuttavanne kotipihanne ja ympäristön hiukkaspäästöillä niin muistakaa että puiden polttamisesta tulee hiukkaspäästöjä ja nehän ei koskaan kotipihaan laskeudu.
Kyllähän se vain niin on että vaikka yksityisautoilu poistettaisiin niin ei se maailma pelastuisi, se on kärpäsen paska verrattuna julkisen liikenteen, rahdin ja teollisuuden päästöihin verrattuna.
Mutta yksityisautoilusta on mukava rahastaa.
Kyllähän tuo ku saman tiimin autoon tehtiin 3500€ pakoputki remontti, tuntu että silläki rahalla mieluummin ois kuukauden tekemättä mitään. Saatikka kun autoja on kymmenen, tosin sen kokoset puljut ei keski-ikäsillä kamppeilla operoi.
Van ku F12 volvosta meni lapioo rungosta hakemaan, ei kyyneleet tullu silmiin hiekotus urakasta...
Itse ajelen työkseni euro 6 moottorisella raskaalla kalustolla ja sieltä ei kyllä putkesta oikein mitään tule. Pakoputken pää on edelleen samanvärinen sisältä kuin uutenakin. Saas nähdä miten toimii kun pakkaset tulee. Vikatilassa kuulemma nopeustippuu sitten luokkaa 30km/h että käytännössä sitten mennään kai hinaamalla pajalle jos vikatila iskee keskellä ei mitään päälle. Siinä varmaan syy miksi noista monet haluaa eroon.
Tutulla on myös uusia kuorma-autoja ajossa. Heillä linja on että näitä uudempia ei enää puukoteta softien osalta ollenkaan. Jos joku menee vikaan niin korjaus ennalleen on sitten liian kallista...
Suomen liikenteen päästöt yksityisautoilun osalta on maailman laajuisesti sitäluokkaa että vaikka lopetettaisiin autoilu kokonaan niin sillä ei maailma pelastu.
Aika ontuvaa on tuo veroperustainen päästöohjaus. Intressit tuntuu olevan kovin muualla kuin päästöjen tasolla.
Itse ajelen työkseni euro 6 moottorisella raskaalla kalustolla ja sieltä ei kyllä putkesta oikein mitään tule. Pakoputken pää on edelleen samanvärinen sisältä kuin uutenakin. Saas nähdä miten toimii kun pakkaset tulee. Vikatilassa kuulemma nopeustippuu sitten luokkaa 30km/h että käytännössä sitten mennään kai hinaamalla pajalle jos vikatila iskee keskellä ei mitään päälle. Siinä varmaan syy miksi noista monet haluaa eroon.
Tänään juuri lenkillä tuli tämäkin asia taas mieleen, kun joku vanha hinausauton paska pukkas noet taivalle aivan vieressä. Kun ne päästöt ovat nyt niin tärkeä juttu, niin miks ei ohjattaisi sitä sakkia tuohon kiristyvän verotuksen piiriin, joka sitä paskaa eniten taivalle pukkaa. Ai niin mut eihän se käy. Se olisi pois yritystoiminnan tuloksesta ja mikään uudistushan ei saa tietenkään osua muualle kuin normaalin veronmaksajan lompsaan, muuten alkaa kauhea parku. Tuon veronpoistonhan vois silleen ohjata suoraan hintoihin, että raskas likenne saisi vähentää urean kokonaisuudessaan verotuksessa ja nafta maksaisi kaikille saman. Jo lähtis ne todelliset päästöt aiheuttavat vanhat paskat pois tieltä. Raskaanliikenteen ureaan vaan furfurointiaine (sama kuin pö:ssä) sekaan, niin voisi siten antaa henkilöautoilijoille penaltyä, jos ajavat "ilmaisella" urealla.
Mikään ei kuitenkaan lopulta käy koska eihän tässä todellisuudessa haluta mitään merkittävää muutosta tehdä. Halutaan vain lisää kilmuja kassaan. Ympäristöasiat ovat siihen vain hyvä keppihevonen.
Juu, ei tunnu ympäristö oikeasti kiinnostavan päättäjiä. Ainoastaan sillä rahastaminen.

Leave a comment: