Poljen männät sisään aina renkaita vaihtaessa,samalla heiluttelen satulat ja palat, tuossa e39 530da:ssa on fiksu systeemi,eli kun sen jousen irrottaa niin satula on löysä ja helposti herkisteltävissä.
Minulta meni vähän ohi tämä. Otatko vain jousen irti vaiko satulan myös? Minua kun kiinnostaisi tuo männänpoljenta/herkistely mahdollisimman vähin vaivoin.
Mitä, et kai noin hyviä levyjä vaihtanut uusiin Totta puhuen, ei ole tainnut sisäpuolen jarrusylinteri toimia kunnolla. Ei kai levy tuollaiseksi voi mennä jos molemmat palat ottavat tasaisesti?
Itselläni jarrut täristävät myöskin kovemman jarrutuksen jälkeen hieman, mutta ei ole aikomuksenakaan tehdä niille mitään. Katsastuksessa ei löytynyt mistään pienintäkään välystä, ja levyt/palat ovat uudenveroiset. Henkimaailman juttuja sanon minä
Jatketaanpa lievää OffTopicia..
Luulisin että noissa levyissäni on ollut jonkin sortin materiaalivika, sillä pinnasta oli lohjennut n.0,5-1mm syvyisiä kerroksia metallia.
No, jokatapauksessa vaihtoon menivät levyt sekä käsijarrukengät. Jarrupalat olivat tuolloin vielä OK kunnossa. Pitääpä tsekata tulevassa iskariremontissa nykyisten jarrulevyjen kunto 25tkm ajettuna..
Viime kesänä ostin e39:n (523 sedan) jota vaivasi tärinä jarrutettaessa vähänkään voimakkaammin. Epäilin että takalevyt olisivat kierot, mutta karu totuus selvisi kun irrotin vanhat levyt. Levyt olivat ulkoapäin katsottuna lähes normaalin näköiset, mutta levyjen sisäpinta sitävastoin..no, päätelkää itse kuvasta.
Mitä, et kai noin hyviä levyjä vaihtanut uusiin Totta puhuen, ei ole tainnut sisäpuolen jarrusylinteri toimia kunnolla. Ei kai levy tuollaiseksi voi mennä jos molemmat palat ottavat tasaisesti?
Itselläni jarrut täristävät myöskin kovemman jarrutuksen jälkeen hieman, mutta ei ole aikomuksenakaan tehdä niille mitään. Katsastuksessa ei löytynyt mistään pienintäkään välystä, ja levyt/palat ovat uudenveroiset. Henkimaailman juttuja sanon minä
Viime kesänä ostin e39:n (523 sedan) jota vaivasi tärinä jarrutettaessa vähänkään voimakkaammin. Epäilin että takalevyt olisivat kierot, mutta karu totuus selvisi kun irrotin vanhat levyt. Levyt olivat ulkoapäin katsottuna lähes normaalin näköiset, mutta levyjen sisäpinta sitävastoin..no, päätelkää itse kuvasta.
Kurkkaa pahuuttasi jos viitsit, että ne satulat todella toimivat niin kuin pitääkin. Männät liikkuvat sujuvasti eivätkä liukutapit ole jumissa..
Poljen männät sisään aina renkaita vaihtaessa,samalla heiluttelen satulat ja palat, tuossa e39 530da:ssa on fiksu systeemi,eli kun sen jousen irrottaa niin satula on löysä ja helposti herkisteltävissä.
Tänään tunnustelin lisää ja kyllä se täristää ratissakin. Tärinää yleensä ei ilmene ehkä ihan joka jarrutuksessa, mutta eniten sellaisessa "medium"-jarrutuksessa. No, pitää ottaa jarrut auki öljynvaihdon yhteydessä, koittaa putsia navat vielä kertaalleen ja koittaa tuota mäntien kanssa kikkailua.
Aikoinaan tuon jarrutustärinän kanssa taistelin ja viimeinen silaus osien vaihdon jälkeen oli vanteen todella puhdas kosketus pyörän-napaan. Tärinä alunperin tuntui ratissa.
Muutaman kuukauden jälkeen tärinä palasi! Nyt kuitenkin erilaisena, eli ratti ei täristänyt mutta polkimessa tuntui tärinää suuremmalla nopeudella ja pienemmällä nopeudella nytkytti ikään kuin levyt olisivat kierot.
Syypääksi selvisi todella kuluneet takajarrylevyt sekä palat! Palat olivat lisäksi juuttuneet satulaan kiinni ruosteen kera ja levyt olivat myös jotenkin laikukkaan ruosteiset vaikka kenkä siihen otti kiinni. Ilmeisesti jarrutusteho ei ollut sama koko kehällä, joten siitä tuli tärinää ja nytkytystä.
-jbu 530DA vm 2002
Siellä aikaisemmassa jarrukeskustelussa kyllä neuvottiin testaamaan jarrusylinterin männän liikkuvuus polkemalla ulospäin suojakumien rajoissa ja liimapuristimella takaisin. Tuon kun tekee muutamaan kertaan, saa jonkinlaisen käsityksen männän toiminnasta ja joka tapauksessa samalla herkisteltyä
Kurkkaa pahuuttasi jos viitsit, että ne satulat todella toimivat niin kuin pitääkin. Männät liikkuvat sujuvasti eivätkä liukutapit ole jumissa..
Siellä aikaisemmassa jarrukeskustelussa kyllä neuvottiin testaamaan jarrusylinterin männän liikkuvuus polkemalla ulospäin suojakumien rajoissa ja liimapuristimella takaisin. Tuon kun tekee muutamaan kertaan, saa jonkinlaisen käsityksen männän toiminnasta ja joka tapauksessa samalla herkisteltyä.
Jos ei apua löydy tuosta tempauksesta niin palataan asiaan.. En löytänyt sellaista topiccia, jossa erääseen E39:iin
tuli jarruosien vaihdon jälkeen samaa häiriötä. Syyksi siihen paljastui kuitenkin epäpuhdas pyörän napa..
Kurkkaa pahuuttasi jos viitsit, että ne satulat todella toimivat niin kuin pitääkin. Männät liikkuvat sujuvasti eivätkä liukutapit ole jumissa..
Näin se on pakko kai tehdä. Toki putsasin liukutapit ja voitelin ne jarrukumirasvalla ja kuparitahnaa levittelin satuloiden sekä jarrupalojen kontaktipintoihin. Kiitoksia vinkeistä! Tässäpä puhde öljynvaihdon kaveriksi.
Toimivatko satulat varmasti kunnolla? Putsasitko navat huolellisesti ennen uusien levyjen asennusta?
Hinkkasin sekä navat että satulat teräsharjalla varsin huolellisesti ja välillä puhaltelin paineilmalla. Satuloissa jouduin varomaan aluettä mäntien juuressa, jotten olisi rikkonut tiivistekumeja, mutta varsin puhtaiksi näytti tulevan. Ei ollut mahdollisuutta ottaa mäntiä ulos tuolloin. Olisi pitämyt sitten tuhrata nesteiden kanssa ja ilmata. Liekö auttaisi enää putsia lisää.
Huomasin että apparinpuolen levyn sisäpinnalla, aivan ulkokehällä noin puolen sentin alueella on selvät urat. Voisiko sinne olla mennyt kivi, vaiko asennuksessa jotain sittenkin pieleen?
Leave a comment: