[
Tässäpä hyvä hyvä tarina muistutukseksi siitä , minkä takia aion jatkossakin pitää X5 tallissa pidempiä reissuja varten.
Announcement
Collapse
No announcement yet.
BMW i7
Collapse
X
-
Täytyy sanoa, että olipa stressaava reissu! Omat hermot eivät kyllä kestäisi tuollaista.
Leave a comment:
-
-
No niin Oulun reissu tehty. Harvemmin on reissut menneet näin jännittäviksi ja ylimääräistä tekemistä generoiviksi. Alkumatka meni hienosti Varkausteen asti, jossa mulla oli suunnitelma ottoaa työkaveri kyytiin. Ajattelin ladata ABC:llä ½ tuntia ennen treffejä ja samalla hoitaa muutaman sähköpostin. No sähköpostit tuli hoidettua, mutta sähköä en saanut. Lataus ei nimittäin lähtenyt tulille ollenkaan. Syynä oli että luottokortin saldo oli mennyt miinukselle muutaman euron. Olin ostanut junnujoukkueen varusteita reipaamin, katevaraus oli imaisut luoton. Asia ei tientekään aivan niin helposti selvinnyt. Vaan syyn keksimisessä ja korjaamista kesti sen verran kauan, että piti jo lähteä hakemaan kaveria.
Akussa oli sähköä runsaasti, joten jatkoimme matkaa lataamatta Iisalmelle ABC:lle, joka oli sitten sinne päästyämme jo suljettu, joten ainoaksi tehtäväksi jäi notkuminen laturilla, kunhan ensi kokeilemalla löytyi toimiva yksilö. Murphyn mukaan ensin johto tuli laitettua laturista, joka vain aloitti ja aloitti mutta ei päässyt puusta pitkään. No viereisestä pöntöstä tuli 125kW keskiteholla sähköä ja otettiin varmuuden vuoksi ylimääräistä. Ja hyvä niin sillä keli muuttui todella loskaiseksi, kulutus vaelteli 30..40kWh/100km välissä. Auto kulki kuitekin loskassa efficieny asetuksella vakaasti leveistä renkaista huolimatta
Hotelli päästiin ilman lisälatauksia ja jännitettiin että saadaanko sähköä. Yksi auto oli latauksessa ja sen vieressä oli tavallinen auto, joka vei muuten tyhjällä parkkiksella tolpan toisen paikanNo onneksi oli toinenkin tolppa, josta toinen puoli vilkutti punaista vikavaloa, mutta sähköä sain onneksi toisesta puoliskosta. Tosin hyvin hitaasti, aamulla akussa oli 75%. Mutta rikkihän tuokin oli, sähkö ei maksanut tällä kertaa mitään. Appi ilmoitti hinnaksi 40snt/kWh, joka olisikin kyllä ollut ryöstöä noin hintaasta latauksesta. No päivällä akku humahti vierasparkissa 100%:iin ja sähköt tarjosi toimittaja. Oli hyvä lähteä paluu matkalle, mietittiin että näinpä se onni kääntyi vaikeuksien jälkeen. Olis pitänyt olla hiljaa....
Paluumatka alkoi paljon paremmas kelissä, tie oli vain hieman kostea, loska oli hävinnyt. Matka joutui ja ajettiin yhtä soittoa Siilinjärven Shellille, jossa pysähdyttiin BK-aterialle, ladatttiin samalla. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lataus piti lopettaa. St:n laturi toimii luottokortilla. Painamalla stop ja vahvistamalla luottokortilla latauksen pitäisi loppua. Mutta kun ei, lataus vain jatkui ja kortinlukijassa pyöri näytössä joku mietintäsykkyräNo latoin auton apista, että avaa latausportin lukitus. Tämä lopetti latauksen, mutta liitinhän ei irronut, vaikka auto ilmoitti valkoisella valolla että lukitus on auki
Ja tottakai laturin päässä korttilukijassa pyöri sama sykkyrä näytössä edelleen. Laturi antoi ohjetta, että sulje ja avaa ovet, lataus katkaistu autosta jne.. Ei vaan auttanut, vaikka kuinka renkkasi. Soitin lopulta asiakaspalveluun, jossa asia oli lienee jonkin verran tuttu. Kaveri sanoi heti, että hän buuttaa pömpelin, jolloin liitin aukeaa. No ihmetys oli iso langan toisessakin päässä, kun näin ei käynytkään...ja lisää stressiä. Kun laturi oli alustanut (hitaasti) itseään noin 30%:iin, sain liittimen lopulta irti. Aikaa meni temutessa, mutta toki helpottavaa oli päästä jatkamaan matkaa.
Jätin kaverin Varkauteen, jatkoin matkaa. Nousi sumu ja tie muutui jälleen märemmäksi. Sähköä alkoi kulumaan tietysti enemmän ja auton mukaan kotiin pääsisi juuri ja juuri 15km marginaalilla. Auton optimismin tuntien päätin ladata Mikkelin cittarin Ionitylla. No eipä tämäkään mennyt aivan Strömsöön malliin. Kytkin auton laturiin ja lataus alkoi, ja juuri kun oli lähdössä hakemaan evästä, lataus katkesi. No uusi yritys ja sama juttu....v&%tu. No taas pukkasi stressiä, ja aloin jo epäilemään, menikö auto sekasin Siilinjärvellä jotenkin. No siirsin auton seuraavalla pömpelille, ja kas kaikki sujui kuten pitää. 29kWh 10min:ssa, keskiteho tuli 153kW.Loppumatka (100km) sitten palkkioksi, helvetimoisessa hernerokasumussa. Niin ja ilman latausta olisi sähö loppunut kesken 10km ennen määränpäätä, että se auton ennusteesta
Leave a comment:
-
-
Päivitystä. 30tkm rajapyykki meni rikki jo aikaa sitten ja ongelmia ei ole ollut. Edelleen ainoa ongelma on ollut tuo etuistuimen referenssin häviäminen. Hieno suoritus kun huomioi millainen määrä (tarpeettomia) varusteita autoon on pakattu
Sähköautoilun ihanuuksista nautittiin viime yönä. Olin parin viikon matkalla ja jätin auton kentällä halvempaan halliin lentokentällä, mikä tarkoitti että vapaata laturia ei löytynyt. Aika moista haaskasuta sinänsä roikottaa plugareita latureissa ylipäätään, mutta kertoo myös siitä että ladattavien lisääntyessä infraa pitää kokoajan rakentaa. Esim lentokentälle ei tarvita nihin ahlleihien edes 11/22kW latureita, vähempikin riittäisi, autot on kuitekin parkissa useita päiviä. No matkalta tulessa oli jo siis tiedossa, että sähköä tarvitaan jotta pääsee kotiin. Jotta ilta lähti hyvin käyntiin, oli lento myöhässäSuunnitelmana oli pysähtyä Porvoossa lataamaa. Ajattelin että voi ajella sinne reippaasti, kun matkaa ei ole paljoa ja reserviä on. Mutta eipä ihan nyt niinkään: alussa kylmä auto, sitten moottoritien lumenpoisto perustui suolalla avaamiseen joten pienessä lumisateessa oli sopivasti märkää loskaa, niinpä varmuuden vuoksi otin vauhtiakin pois. Ja hyvä niin, koska auto alkoi myös valmistella akkua lataukseen, joten kulutus kasvoi entisestään. Onneksi matkaa ei ollut kuin 50km.
Lyhyen akun valmistelun vuoksi lataus käynnistyi aika verkkaisesti (ensimmäinen 10min alle 100kW) mutta koko latauksen keskiteho nousi kuitekin 120kW tasolleOdottelu sujui iltapalaa mutustaessa. TV:stä viihdykkeeksi tuli sopivasti Rambo. Auto laski että 57% lataus riittäisi kotiin (loppuvaraus 10%), mutta pidin arviota optimistisena, joten jatkoin rambon katselua ja akku latautui 67% ennen matkan jatkamista. Onneksi latasin auton suositusta enemmän, tie sää muuttui raskaamaksi, koti pihassa rangea oli <25km. Kumma juttu että näin tekoälyn aikana auto ei opi laskemaan paremmin ennustetta kohdalleen. Toisaalta ehkä parempi että se laskee koko ajan samanlaisella marginaalilla pieleen, joten korjauskerrointa ei tarvitse muuttaa.
Ensi viikolla Ouluun, ennusteen mukaan yhdellä 30min latauksella/suunta pitäisi selvitä hienosti, JOS yöllä saa auton ladattua hotellilla. Jos ei niin takasin tullessa tulee ylimääräistä notkumista. Vajaa 600km matkalle yksi tauko on ihan paikallaan. Ajatus on ajaa Kuopion kautta, lyhyin reitti ja vähemmän autoja. Tosin liikenne ei ole ongelma, menee menen tullen yötöiksi/myöhäiseen iltaan molempiin suuntiin. Toistaiseksi myös sää näytää myös hyvältä.
-
👍 2
Leave a comment:
-
-
Varmaan vain ollut kelit nyt sellaista mikä pakkaa lumen joka paikkaan. Tiellä voi olla samalla kertaa märkää suolattua lunta ja pölisevää kevyempää lunta. Ohituksissa tms kaistanvaihdoissa saa aina uuden kerroksen märkää tai kuivaa ja sitä kerrostuu kun on aina hyvä tartuntapinta. Minäkin sain kuskin puolen lokasuojat ihan tukkoon jollain 25km ajelulla kun lähti lämpimästä tallista niin lämpimään autoon tarttui tuo lumi todella helposti. Näyttää että ilmajousituksen pussiin ei onneksi tartu, mutta siihen alla olevaan "jousilautaseen" kyllä jää aikamoinen lipare lunta.
Mulla alkoi pelkääjän etuovi pitämään rätisevää ääntä avatessa ja suljettaessa. käsin avatessa tai automaatilla. Pyyhin sitten sormella läpi mustan saranan liukupinnat ylä- ja alapuolelta ja ääni poistui. Ei siinä mitään hiekkaa tms isompaa ollut, sormeen vähän tuli pölyä/likaa mutta aika iso ääni lähti pienestä liasta. Noita ei varmaankaan kannata rasvata koska sitten tarttuu lika, tai joku sellainen kuivaspray, grafiitti tms? Tehtaalta nuo näyttää aika kuivilta...
Leave a comment:
-
-
Tein vastaavan havainnon i4:sen kanssa, pyöränkotelot aivan täynnä lunta ja helmojen etuosat lähes maahan asti jäässä. Jouduin jäät hakkaamaan kumivasaralla että sain irti. Mikä lie tuota lunta sitten kerää kun ei edelliset yhdeksän bemaria ole lähellekään vastaavia määriä kerännyt pyöränkoteloihin.
Leave a comment:
-
-
Löytyi syy kulutuksen reiluun nousuun loppumatkasta. Pyöräkotelot varsinkin oikealla puolella olivat täynnä lunta siten, että renkaat ovat laahanneet lunta. Puhdisteli koteloita lumitöiden yhteydessä. Koteloissa oli lunta 1½ lumikolallistaja aivan puhtaasi en niitä saanut. Kyllä X5:nkin koteloihin lunta kertyi mutta ei tälläisiä määriä. Kotelo on ulkoreunastaan seiskassa selkeesti ahtaampi, mikä näyttää kerryttävän lunta koteloihin. Pitänee viedä auto johonkin halliin sulamaan, että lumi ja jää häipyy alustasta. Näyttäisi että takavanteissa on reipaasti lunta, joka on osin kuoriutunut irti vanteen yläosasta jarrulevyn lämmönvaikutuksesta auton seisoessa, mikä tarkoittaa reilua epätasapainoa.
Auton perään kertyi myös lunta erittäin paksu kerros, noin 15cm. Sen verran raskas lasti, että takaluukku ei suostunut avautumaan ennen 'lumitöitä'. Ja lopuksi maailma ykkösongelma - automaattiovet ei toimi, kun kynnyskoteloiden anturit on lumen ja jään peitossa.
Leave a comment:
-
-
Viime yönä sivuttiin kulutusennätystä eli 228km lentokentältä kotiin 95km/h keskivauhdilla 32,6kWh/100km. Matka sujui vakaasti heikosta kelistä huolimatta, efficiency-asetuksella auto on hyvin vakaa ja kaikenlainen vikurointi on poissa. Ohittin moottoritiellä muutamia hitaammin liikkuvia, vasen kaista oli ns. puuteria. Erinomaisen vakaasti auto liikkui tuollaisellakin alustalla, persauksessa/ohjauksessa ei ollut aistittavissa minkäänlaista leijuntaa/irtonaisuutta. Lunta oli ehkä 5..10cm, pohjaan asti, sitä ei ainakaan korvakuulolla ollut edes kaistojen välissä 'vallissa'. Ohitukset tein toki varoen: pieni nopeuserolla, kaistan vaihdot ja muut ohjausliikkeet varovaisia, vauhti vakiona. Loppumatkasta olot heikkeni ja kulutus kohosi, rekat oli tampanneet/avanneet jonkinlaisen uran lumeen. Aura-autoja koko matkan aikana ei näkynyt, mutta eipä loppumatkasta näkynyt kyllä muitakaan, kaksi rekkaa tuli vastaan Haminan Luumäen välillä, siinä kaikki.
Ja vaikka keli oli heikko, niin joukkoon mahtui yksi ääliö, jonka piti kiihdyttää siinä vaiheessa kun olin jo ohi (autonmitan edellä). Liekö tunnisti auton merkin, ja pakko oli perseillä. Alunperin hän ajeli 70km/h, aloitin ohittamaan ~80km/h. Kun nopeus alkoi tässä 'leikissä' nousta, mietin jo ohituksen keskeyttämistä, mutta sattumalla eteen tuli rekan tekemä ura, kun rekka oli ohittanut jonkun hetkeä aikaisemmin. Tämä mahdollisti reippaammat toimet asian ratkaisuun.
Leave a comment:
-
-
Tehdäänpäs pieni välikatsaus. i7 on ollut käytössä heinäkuun alusta ja kilometrejä on kertynyt vajaa 20tkm ja autossa mittarissa on vajaat 30tkm.
Marraskuu oi hiljasin 2400km ja syyskuussa tuli liikuttua sitten 3700km edestä. Autolla ei ole juuri nurkissa pyöritty vaan ajot ovat olleet matka-ajoa, kuukauden keskimääräinen päivämatka osuus kaikilla kuukausilla 170..320km/pv. Kesällä kulutus oli noin 22kWh/100km ja keskinopudet kuukaudessa ~84km/h molemmin puolin. Marras-joulukuussa keskinopeus on pudonnut ~80km/h ympäristöön ja kulutus on pompannut 28kWh/100km tasoon. Kun tien märkä tai pinnassa on yhtään lunta/sohjoa niin kulutus nousee merkittävästi. Suurin matka-ajo kulutus,33kWh/100km, oli aamuyöllä (04..05) lentokentälle mennessä lumisilla teillä ennen aura-autoa.
Onneksi akku on riittävän kookas. Kesällä ei ollut mitään ongelmia ja eroa periteisee autoon ei ollut, vaikka päivässä tulikin paljon kilometrejä. Pysähdysten aikana auton sain yhdeksän kertaa kymmenestä ladattua 11/22kW latureilla hyvään iskuun ennen matkan jatkamista. Nyt talven tullen kulutuksen noustessa eteen on tullut jo näitä ns. 'pakollisia pysähdyksiä'. Kyllä tuo jonnin verran kieltämättä vtaa, hörppiä kahvia ja odotella, että pääsee jatkamaan matkaa, kun auto ei muuten matkantejoa rajoita päinvastoin. Yhden kerran on myös sattunut, että laturia sai Mikkelin Pitkäjärven ABC:llä hetken odotella ja kun piuhaan pääsi kiinni niin lataus oli aika verkkaista 'dynaamisen' kuormanjaon vuoksi. Hienoa bullshit-bingoa- miksei ei voi sanoa suoraan, että kaikki saa sähköä huonosti. Tuon jälkeen olenkin Mikkelissä ladannut Cittarin Ionitylla, jossa vai kerran on ollut toinen lataaja ja lataustehon rajoittaa auto, ei laturipömpepelit. Suomalaiset on pihiä porukkaa, kun sähkön saa jostain (pari) senttiä halvemmalla niin kannattaa jonottaa
Saa nähdä lisääkö pakkanen vielä kulutusta entisestään, katsotaan muuttuuko kantama vielä synkemmiksi. Muta kevättä ja uutta veneilykautta kohtihan tässä jo mennään hyvää vauhtiaOmalla kohdalla harjoiteltavaa on vielä auton valmistelussa lataukseen, reilummin etukäteen lämmitys pitäsi laittaa päälle, jotta akkua ottaa tehoa heti. Toisaalta siten on kylmärinki, että riittääkö sähkö laturille asti auton alkaessa ehdottelemaan nytkin, että mitä jos akun valmistelu keskeytettäisiin. Muutenkin auton on aika säikky, ohjetta ja varoituksia ja latausohjeita pukkaa huolella varauksen tipahtaessa alle 10%.
Auto on toiminut käytännössä moiteetta sen jälkeen kun se vapautui ajokiellosta (jarruvika/valmistusvirhe) heinäkuussa ja sain auton käyttöön. Yhden kerran oikea etuistuimen referenssi katosi, ja sitähän ei sitten kotikonstein pysty restoimaan, vaan auto oli käytettävä huollossa. Etupenkki opetetaan uudelleen menemään kasaan pois edestä, kun takana oikealla V.I.P. (lue perheen teini) haluaa oikaista jalkansa ja säätää penkin lähes makuuasentoon. Sinänsä takapenkin lounge-asennolla ei nyt niin ole merkitystä, mutta referenssin kadotessa, etupenkki suostuu liikkumaa vain 2cm kerrallaan, mikä on jo hieman haittaakin. Odotin, että autossa olis ollut kaikenlaista pientä, niinkuin uusissa malleissa yleensä ja tälläisisissä vielä enemmän. Erittäin positiivinen yllätys, varauduin juoksemana huollossa taajempaan.
Talven tullen automaattiovet toimivat satunnaisesti. Syynä on kynnyskotelon antureiden peittyminen jäällä ja lumella ajon aikana, joten anturi joko ei toimi tai luulee, että este on lähellä ja ei avaa ovea. Muuten talvella ei ole paljoa moittimista - auto on lämmin, ei natinoita tai nitnöitä, jousitus toimii erinomaisesti. Valot ovat olleet myös positiivien yllätys. Kun aikoinaan koeajoin esittelyautoa, valot olivat heikot. Epäilinkin jo silloin että valot oli suunnattu persiilleen. Huomautin asiasta, mutta kuulema olivat okNo eivät varmasti olleet, sillä näissä ei suurempaa puutetta todellakaan ole. Toki X5 laservalojen kantamaan ei ole, siinä mielessä lisäpitkät olisi hyvät, mutta niitä ei taida näihin dynaamiseiin valoihin saada rinnalle toimimaan mitenkään järkevästi.
Ominaisuus, jolle ei mitään voi, on, että auton perään kertyy nopeasti paksu kerros lunta, 3..5cm, jolloin peruutettaesa ei ole kameraa eikä antureita apuna. Kun niiden avustama peruttaminen on erittäin helppoa, niin ilman niitä se on vaativaa, joten kameroiden ja autein toimimattomuuden seurauksena on tullut tehtyä havaintoja. Kerran meinasi lentokentällä laturin suojaksi asetettu tolppa kaatua/puskuri vaurioitua. Pysäytin auton etäisyydelle, jossa keltainen suojatolppa oli jo pudottanut lumet puskurista, mutta sormi mahtu vielä väliin
Helvetin kätevää sinänsä katkaista keltaiset suojatolpat niin matalaksi, että autoa peruttaessa ruutuun tolppaa ei näe mistään. Ja tämä suunnittelun kukkanen on lähes joka laturilla. Suojat on tuollasia puolen reiden korkuisia. Jos kameraa ei ole, niitä ei pysty näkemään mitenkään. Olisiko ollut mahdotonta laittaa niihin 'aurauskepit' tai vain katkaista toppa vasta ylempää, jotta ne voisi ihan nähdäkin takaikkunasta? Latausympäristöt on samaa kuraa kuin sähköautojen kojelaudan ergonomia hiplailunäyttöineen. Tosin ei aina, on myös erinomaisia latausasemia, joiden 'läpi' voi ajaa, ei tarvitse peruutella jossain parkkipaikan takakulman kolosessa ja varoa 4" putkesta taivuteltuja taideteoksia. Monessakin paikassa olisi ollut tilaa tehdä asiat aivan vastaavalla tavalla, mutta ei niin ei. Infran rakentajat voisi mennä ottamaan oppia esim Kuninkaantien ABC:ltä, Mikkelin cittarin Ionitylta tai Siiskosen leipomon pihalta (tosin Siiskosen pihalla löytyy myös Nesteen latausasema josta oppia ei pidä ottaa). Eihän polttoainemittarillekaan peruutella johonkin ahtaaseen koloseen. Suunnitteleekohan näitä systeemejä (latausinfra ja sähköautojen hallintalaitteet) henkilöt, jotka eivät aja (sähkö)autolla lainkaan. Samat 'koulut' taitaa olla Hesan liikennesuunnittelijoiden kanssa,
Leave a comment:
-
-
Tämän päivän ajot 870km, lämpötila 0...-22C, tiet vaihteli väillä kuiva - liukas - luminen. Koko matka effcient-moodilla, ei leijumista tai epävakautta edes erittäin lumisella ohituskaistalla. Seurailin regeneraatiota, regen puolelle ei juuri mennä vaan pieni voima (2kW) jää jäljelle ja auto rullaa kevyesti, kun voimalappuun ei koske.
Ja nyt toimii lasinpesukin ainakin -10 asteeseen
Eli käyttäjän osaamattomuuteen liittyviä juttuja aiempi valitusLast edited by tiko4tiko; 23-12-2024, 17:55.
-
👍 1
Leave a comment:
-
-
Originally posted by tiko4tiko View Post
On kyllä selvää eroa aikaisempaan X5:een talviominaisuuksissa ja heikompaa suuntaan.
Onnneksi valitsin nastarenkaat, mutta i7 ei kyllä herätä luottamusta liukkaalla kelillä tai toisinpäin ilmoittaa kyllä selvästi nelivedosta huolimatta, että pitoa on vähän
Omat talvikokemukset muutenkin hyvinkin positiiviset, kuten oli aiemmankin sähköauton kohdalla. Lämmin on (pitää muuten kajuutta hyvin lämmön sisällä parkissa). Kamerapesurit tosi jees. Keulan tutkat toki tukkeutuu loskalla ja kovassa lumisateessa mutta niin on ollut muissakin autoissa.
Leave a comment:
-
-
Originally posted by makebm5 View PostEipä nuo kovin kovat paineet ole mutta kokeeksi voisi hiukan laskea takapään painetta josko auttaisi asiaan. Itsellä oli tehtaan jäljiltä pyöränkulmat hiukan pielessä ja rajummassa kiihdytyksessä veteli kuin etuvetoinen auto. Yleinen ajettavuus parani merkittävästi suuntauksella.
Onnneksi valitsin nastarenkaat, mutta i7 ei kyllä herätä luottamusta liukkaalla kelillä tai toisinpäin ilmoittaa kyllä selvästi nelivedosta huolimatta, että pitoa on vähän. Tässä on tullut nyt ajettu mutkaisempia baanoja Hamina-Taavetti & LPR-Mikkeli kun tie on täysin jäässä (suolattu, mutta jäätynyt sen jälkeen). Onhan se kokemus viedä tällästä 2,6tn autoa kaarteen läpi sivuluisissa ja auto tuntuu olevan täysin irti. Pitkän akselivälin johdosta liikkeet on rauhallisia, mutta ei tuossa rennosta ajamisesta voi puhua, vaikka omalla kaistalla pysttäänkin 50m sladissa. Samoilla vauhdeilla X5 ei tehnyt samaa, ja jos oli joskus jotain oli niin kaasun lievällä lisäämisellä auto vakaantui heti. Tämä ei onnistu i7:n nelivedolla, vaan luiston alkaessa pienikin kaasun lisäys tuo perää rinnalle vain lisää ja samalla alkaa nelipyöräluisu etupään menettäessä myös pitoa - joko tien reuna tai keskiviiva alkaa lähestymään nopeasti. Pakko päästä jääjaradalle kokeillemaan, miten paljon tuosta luisun alusta on siiheen, että paluuta ei ole vaan massa vie autoa. Toisaalta tein muuttaman 'puolilaittoman' ohituksen ja niissä auto oli erittäin vakaa, kun vaikka kiihdytys oli tasolla, johon äksällä pystyisi ehkä all-inEli jotenkin tuo irtonaisuus ja levottomuus liittyy tilanteeseen jossa auto on lähellä neutraalia tlannetta (ei kiihtystä tai jarrutusta). Em. kokemukset siis comfort (?) moodilla. Ei pälkähtänyt kokeilla sport-asetusta.
Toinen asia joka v*"%#a on tuulilasin pesu. Eipä ole ollut tuulilasinpesuri jäässä muutamaan vuosikymmeneen. Oli tänään mahtava reissu, 50km välein sivuun, ja tuulilasinpesunestettä sulkien päälle manuaalisesti. Säiliössä on -22C neste ja ajoin auton halliin ja 10min ja nestettä alkoi tulemaan. Pesin lasia sitten huolella jos putkessa/pumpussa olisi jäänyt laimeampaa seosta, tosin en usko. No testaan huomenna, onko syy autossa vai kuskissa eli onko -9c liian arktinen kokemus seiskalle.
Kulutus on noussut merkittävästi, nyt maatieajossa menee 26...28Wh/100km. Jos ajoradalla on yhtään lunta, kulutus nousee jyrkästi. Kokeilin 2.kaistaisella tiellä jossa oikealla oli paljas (jää) ja vasenkaista oli ohuen lumikerroksen peitossa. Oikealla kulutusmittari näytti 27..28kW/h/100km ja vasemmalla kulutus nousi tasolle 34..36kWh/100km. Koska tulee aika paljon ajettua puolenyön aikaa aamuyöllä, jolloin tien kunnossapito on heikohkoa, akku on pakko olla lähtiessä 100% jos/kun esim lentokentälle on tavoite ajaa ilman pysähdyksiä. Pahin keskikulus on tähän mennessä 33kWh/100km (240km maantieajoa)
Leave a comment:
-
-
No tulipa tämänkin koettua, 80% lähtövarauksella en päässyt lataamatta lentokentälle kovan vastatuulen vuoksi ( tai ehkä jollain 5-10km marginaalilla). Olis vaan pitänyt ladata lähtiessä 100%
Leave a comment:
-
-
Originally posted by tiko4tiko View Post
Tällä hetkellä appi näyttää edessä 2,5/2,6 ja takana 2,8 bar (mittaus -6 asteen lämpötilassa), suositus 2,6bar/2,9bar joka toteutuu, kun kelit taas lämpenee (10 asteen lämpötila tila ero muuttaa 0,1bar)
Leave a comment:
-
-
Originally posted by makebm5 View PostVähän saman tyyppistä esintyy tuossa i4:ssa. Ilmiö voimistuu tuossa mitä liukkaampi keli on. Millaisilla rengaspaineilla ajelet?
Leave a comment:
-
Leave a comment: