Se on vähän pakko. Ei ne avustimet lähde vahingossa tai varoittaatta pois päältä. Kaiketi se ajatus näiden uudempien autojen kanssa on se, että se täytyy saada ohjattua ihan vain rattia kääntämällä. Toimivuus on kyllä taattua perus hirvenväistötestissä ja kaarrejarrutuksessa. Sen auton täytyy vaan antaa itse tehdä juttunsa, eikä sekoittaa sitä omilla systeemeillä. Kyllä mullakin tuli vastaohjaukset väistötestissä sekä kuivalla että märällä, mutta se oli kokolaila turhaa. Järjestelmissäkin on eroa, se on totta. Esimerkiksi samanikäinen Passat ja Octavia olivat täysin erilaiset käytökseltään. Siinä missä ocu sätki ja ryki itsensä ruotuun, meni pasuuna todella smoothisti. Siinä taisi olla yhden sukupolven uudempaa osaa konehuoneessa ja sen todella huomasi.
Mä tykkään ajaa vanhemmilla autoilla, missä perstuntumalla ja sormenpäillä tuntee, miten auto menee, mutta se ei vain sovellu näihin uudempiin laitteisiin. Tai voi niitä ajaa niin, mutta se ei ole se tehokkain tapa. Nyt sitten täytyy sovitella ajotapa (tai paremminkin varautuminen) sen mukaan, mitä kalustoa on perseen alla. Tässä mielessä ymmärrän kyllä hyvin, että talouden käyttikseksi ei hommata autoa, jossa ei ole ESP:tä ja muita systeemeitä. Ei se arkiajo oo aina pelkkää jäärataa ja apexin sisään sukeltamista. Saattaa olla miljoona muuta asiaa mielessä siinä ajellessa ja kun ylläri tulee, on hyvä, että tekniikkaa on mukana jeesaamassa.
Kokemuksia muun merkkisistä autoista vol. 3
Collapse
This topic is closed.
X
X
-
Kuten sanottu niin ne turvajärjestelmät ei kokemusperäisesti toimi 100% käytettävyydellä, niin ei ne uudet opit silloin ääritilanteessa auta jos kaikki avustimet on pois päältä.
Jos haluaa sokeasti luottaa siihen tekniikkaan ja ennen kaikkea sen 100% saatavuuteen, niin siitä sitten vaan. Toivotaan ettei tangentin suunta tule tutuksi ja siinä samalla telo itteänsä sekä muita.
Leave a comment:
-
Originally posted by BMW525Xda View PostTosiaan näin. Pääsin Premierparkissa erään automerkkikerhon kautta opettelemaan näitä tekniikoita. Pelkkä ote ratista on eri nykyisin, ennen 10/14 nyt 15/15. Väistössä tehtävät liikkeet on rajuja ”kädet ristiin rastiin edestakaisin” tyylillä ja poljin todellakin runtataan pohjaan. Pari yritystä menee että luotto löytyy ja auto todella taipuu hienosti sinne minne sitä käsketään, liukkaallakin.
Toi 10/14 on tuttu ote, mutta ton 15/15 haluaisin nähdä käytännössä
Leave a comment:
-
Tosiaan näin. Pääsin Premierparkissa erään automerkkikerhon kautta opettelemaan näitä tekniikoita. Pelkkä ote ratista on eri nykyisin, ennen 10/14 nyt 15/15. Väistössä tehtävät liikkeet on rajuja ”kädet ristiin rastiin edestakaisin” tyylillä ja poljin todellakin runtataan pohjaan. Pari yritystä menee että luotto löytyy ja auto todella taipuu hienosti sinne minne sitä käsketään, liukkaallakin.Originally posted by Juppe View PostPointti on lähinnä siinä, että siitä sen auton ohjautumisen tuntemisesta ilman apulaitteita ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Valtaosa ajaa vaaratilanteissa näitä uusia autoja väärin. Niin tein minäkin, ennen kuin pääsin harjoittelemaan asiaa pariksi päiväksi. Selkärankaan on jäänyt väärä oppi talteen ja sitä hyödyntämällä aiheuttaa vain haittaa tilanteen korjaamiselle. Se ns vanha oppi auttaa tasan siihen pisteeseen asti, kunnes auto alkaa menettämään pitoa/ohjautuvuutta. Jotta tilanteen saa nopeasti haltuun, autoa pitää ajaa suorastaan provosoivasti ja se ei tule meille vanhan koulun liippiukoille selkärangasta. Ei ennen jarrutettu käännettäessä, eikä varsinkaan käännetty lisää rattia etuvedolla, jos se puski. Ihmisten pitäisi päästä ajamaan näitä uusia vehkeitä opastettuna radalle, koska siinä alkaa nyt olla aika merkittävä ero vanhaan.
Leave a comment:
Leave a comment: