Originally posted by Silmaauki
View Post
E90/e91/e92/e93 kysymyksiä ja vastauksia XI
Collapse
This is a sticky topic.
X
X
-
Näin sen itsekin järkeilin. Täytyy seurailla tilannetta ja yrittää olla stressaamatta liikaa
Huohotin on juuri putkineen vaihdettu ja muutenkaan ei oikeen ole merkkejä, että reilusti söisi.
-
Kyllä tuo heilahtelee. Vanhan ajan mittatikkua luettiin aina auton pysähdyttyä, kun öljyt olivat jo laskeutuneet alas. Siinä tilanne on aina vakioitu. Sähköinen mittaus taas tapahtuu ajon aikana, jolloin se öljy on kierrossa ja siten olosuhteet mittaukselle eivät ole ihan niin vakioituja. Tai näin minä sen tulkitsen.Originally posted by Ville27 View PostMillaisia kokemuksia porukalla on tuosta sähköisestä "öljytikusta"? Olen tässä yrittänyt pähkäillä kuinka paljon tuo tuore kakkosauto (N52) kuluttaa öljyä ja tuntuu tuo mittari elävän vähän omaa elämäänsä. Löin uudet öljyt koneeseen ja laski melkein heti yhden pykälän alaspäin. Muutama päivä myöhemmin tippui puoleenväliin, ja alkoi jo vähän huolettamaan. Kuitenkin eilen palasi tuohon toiseksi ylimpään, kunnes tänään tippui kerralla 2 pykälää, toiseksi alimpaan. Kannattaako tuolle antaa mitään painoarvoa, kunnes pyytää lisäämään litran?
itsellänikin ne heittää jonkin verran ja vasta sitten kannattaa reagoida, kun tulee se ilmoitus. Eikä ihan aina silloinkaan ole tarve lisätä. Taannoin jouduin melko jyrkässä alamäessä tyhjäkäynnillä seisomaan jonkin aikaa ja siinä tuli hälytys mittaristoon. Tasaiselle kun siirryin, niin taas oli öljymäärä sallituissa rajoissa.
👍 2Leave a comment:
-
Millaisia kokemuksia porukalla on tuosta sähköisestä "öljytikusta"? Olen tässä yrittänyt pähkäillä kuinka paljon tuo tuore kakkosauto (N52) kuluttaa öljyä ja tuntuu tuo mittari elävän vähän omaa elämäänsä. Löin uudet öljyt koneeseen ja laski melkein heti yhden pykälän alaspäin. Muutama päivä myöhemmin tippui puoleenväliin, ja alkoi jo vähän huolettamaan. Kuitenkin eilen palasi tuohon toiseksi ylimpään, kunnes tänään tippui kerralla 2 pykälää, toiseksi alimpaan. Kannattaako tuolle antaa mitään painoarvoa, kunnes pyytää lisäämään litran?
Leave a comment:
-
Ei tarvitse olla. Voit lukea käynnissä ollessa, tai ihan vaan virrat päällä. Sammuttelet vaan valot, puhaltimen yms, niin vie mahdollisimman vähän virtaa. Koodatessa olisi hyvä olla virtalähteessä kiinni.Originally posted by AmateurDrive View Post
Osaako kukaan sanoo tosta ISTA D:stä että pitääkö auto olla laturin perässä koodien luvun ajan? Pitäis päästä tutkimaan miksi tyhjäkäynti on normaalia korkeemmalla eli 800rpm sen 600 rpm sijaan...
👍 2Leave a comment:
-
Osaako kukaan sanoo tosta ISTA D:stä että pitääkö auto olla laturin perässä koodien luvun ajan? Pitäis päästä tutkimaan miksi tyhjäkäynti on normaalia korkeemmalla eli 800rpm sen 600 rpm sijaan...Originally posted by AmateurDrive View PostSain asennettua ISTA D:n vanhaan Win8 läppäriin, mutta muutama kysymys ennen autoon kytkemistä.. Pitääkö ISTAlla vikamuistia tutkiessa jotenkin vakauttaa auton jännite tai pitikö sitä valvoa koko ajan ettei putoa alle 12V koska saattaa muuten vaurioittaa yksiköitä? Vai oliko tuo vaan ISTA P:lle ja ohjelmointiin? Käytössä perinteinen K-line/D-can- kaapeli USBilla itse läppäriin. Ja E90:stä oon lukemassa vikamuistia siis.
Leave a comment:
-
https://ovoko.fi/haku?man_id=1&cmc=9...549%3B&cpc=387Originally posted by eXon91 View Poste91 318d
Taka-apurunko mädäntynyt ja valikoima näyttää aika heikolta. millaisia kokemuksia tarvike rungoista ja Inter Cars S.A./Fortune Line valmistajan osista?
toinen kysymys mitä laakeria kannattaa tarjota takapäähän tällähetkellä, abs magneetit integroitu laakeriin ja edellinen kesti reilun vuoden (laakeri ehjä mutta magneeteissa jotain häikkää), nykyistä merkkiä mikä asennettu ei tiedossa.
Mites tuolta?
Leave a comment:
-
e91 318d
Taka-apurunko mädäntynyt ja valikoima näyttää aika heikolta. millaisia kokemuksia tarvike rungoista ja Inter Cars S.A./Fortune Line valmistajan osista?
toinen kysymys mitä laakeria kannattaa tarjota takapäähän tällähetkellä, abs magneetit integroitu laakeriin ja edellinen kesti reilun vuoden (laakeri ehjä mutta magneeteissa jotain häikkää), nykyistä merkkiä mikä asennettu ei tiedossa.
Leave a comment:
-
315tkm mittarissa nyt eli onhan tällä jo rullattu. Humppaa kiekkamittari sen 100rpm molemmin puolin, mutta vain toisinaan. Tosin oon kiinnittäny huomion siihen, että n. 90% ajasta kun se humppaa kierroksia niin tekee myös tuota nykimistä/nyhtämistä. Toisinaan ei vaikka kierrokset humppaa. Pitää koittaa saada vielä kunnon testerin päähän jos sieltä jotain tarkempaa löytys, mutta turbiiniviaksi tätä itsekin ajattelisin ilman tarkempaa diagnoosiakin.Originally posted by Heguli 31 View PostOnkos paljonkin ajettu laite? Täältä ääni turbiinille, jos on enemmin rullattu. Humppaako kiekkamittari jos esim. ajaa vakkarilla tasaista satasen nopeutta. Kunnon koodit voisit tosin jollain luettaa esim. INPA/ISTA.
Leave a comment:
-
Sain asennettua ISTA D:n vanhaan Win8 läppäriin, mutta muutama kysymys ennen autoon kytkemistä.. Pitääkö ISTAlla vikamuistia tutkiessa jotenkin vakauttaa auton jännite tai pitikö sitä valvoa koko ajan ettei putoa alle 12V koska saattaa muuten vaurioittaa yksiköitä? Vai oliko tuo vaan ISTA P:lle ja ohjelmointiin? Käytössä perinteinen K-line/D-can- kaapeli USBilla itse läppäriin. Ja E90:stä oonl lukemassa vikamuistia siis.
Leave a comment:
-
Onkos paljonkin ajettu laite? Täältä ääni turbiinille, jos on enemmin rullattu. Humppaako kiekkamittari jos esim. ajaa vakkarilla tasaista satasen nopeutta. Kunnon koodit voisit tosin jollain luettaa esim. INPA/ISTA.
Leave a comment:
-
N47 ja nyhtävä/nykivä meno lämmetessään.
Kylmänä toimii hyvin, auto ei kulje "nyhtämällä". Kun moottori lämpeää hieman niin alkaa nyhtäminen, huomaa hyvin esim. 40km/h nopeudessa kun joku vastustaisi menoa ja kierrosmittari pomppii 100rpm molemmin puolin, toisinaan tekee myös ilman kierrosmittarin pomppimista ja kovemmissa nopeuksissa nyhtäminen/nykiminen/tärinä tuntuu resonointina hyttiin saakka.
Oiretta ei kuitenkaan ole jos ajaa esim. loivaa alamäkeä kun ei ole ns. veto päällä.
Mitään vikavaloja ei pala, eikä löydy myöskään vikakoodeja moottorin eikä automaattivaihteiston puolelta.
Voisiko olla vika turbiinissa tai mahdollisesti määränsäätöventtiilissä? Boschin testeri käytössä, jolla ei kovin kummoisia taikatemppuja pysty tekemään.
Testimielessä kokeiltu toisella perällä, mutta ongelma ei muuttunut mihinkään. Vasen takajarru myös laahasi joka korjattu, mutta ei ollut vika siinäkään.
Leave a comment:
-
Takapyörän laakeri abs-"kehällä", mikä merkki paras, FAG, SKF?
Leave a comment:
-
Tuskin se siinä auttaa mitenkään. Ainoa järkevä keino taitaa olla nesteiden vaihto. Jos epäilee, että tyhjennyksellä kaikki öljyt ei lähde, niin sitten voi miettiä huuhtelua, tekemällä vaihdon pariin kertaan.
Leave a comment:
-
Joo toki, tuohon kyllä tutustuin jo tarkemmin, mutta ajattelin että pystyykö tuota ilmausta käyttämään hyväksi kun yrittää huuhtoa noita öljyisiä nesteitä ulos?
Leave a comment:
Leave a comment: