Originally posted by snoumaan
View Post
Rakennussarja ei maksakkaan kuin tuon n. 140. Jos hommaa piirilevyn erikseen ja osaa tinata vr-piirin niin hinnan saa puristettua alle satasen.
Mutta silloin on sitä osaamista oltava mukana, jota Sinulla on

Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä hyviä näissä elektroniikkatöissä:think
Moni on kokeillut tinata megasquirttejakin ja epäonnistunut surkeasti. Olen niitä vuosien varrella nähnyt paljon.
Jos ja kun joku miettii, mikä maksaa valmiiksi kasatussa PnP-purkissa, niin tietotaito ja se että sen on tehnyt henkilö, joka osaa homman.
Tinauksessakin on niin paljon mahdollisuuksia epäonnistua että siitä saisi kirjan. Omalla kohdalla epäonnistumiset ajoittui sinne 2000-luvun alkuun ja siitä asti olen pystynyt tekemään virheettömiä tinauksia. Jopa noihin MAX9926-piireihin

Missään nimessä tarkoitus ei ole lannistaa ketään. Jos joku haluaa koettaa tehdä itse Speeduinon toimivaksi asti niin reilusti vaan. Ajatus oli tuoda realiteetit esiin, ettei tämä ole mikään elektroninen noppa, jonka yläasteen tinaustaidoilla saa pelaamaan. Vähintään pitää olla alla jotain muitakin toimivia itse tinattuja laitteita ennenkuin Speeduinoa tai Megasquirtia kannattaa lähteä itse kasaamaan.
Mutta opettelemalla tulee mestariksi


Comment