Poikkeus voidaan myöntää vuoden 2035 loppuun saakka valmistajille, joiden tuotantomäärät ovat pieniä, tuhannesta kymmeneentuhanteen uutta henkilöautoa.
Voi olla että monta uutta automerkkiä tulee markkinoille vielä...
Ihan hyvä porsaanreikä. Tuosta menee läpi esimerkiksi Aston Martin, mutta Ferrarin pitää alkaa kehittämään korvaavaa tekniikkaa ja tämäkin poikkeus vain 55%:n päästöjen vähennyksen osalta vuoden 2035 loppuun saakka.
Pikkukorjaamoillehan tuo tietää hyvää bisnestä kun vanhoja polttis miinoja pidetään ajossa koska uusia ei enää sillä tavalla ostella sähkökiiman vuoksi
Ihan rehellisesti skenaario 2035: akkujen paino vähintään puoliintunut ja lataus nopeus tuplaantunut. Rangea tuskin tarvitsee 500 kilsaa enempää tällöin. sähköautot on gti luokassa 500+ heppasia m3 painoisia ja maksavat 39 tonnia. Sitten tärkein oletus. Kuka pitää yllä bensaverkostoa? Oma veikkaus ei kukaan vaan bensaa saa ostaa motonetistä kanistereissa näihin romuihin joita on muutama prosentti vielä autokannasta. Kenenkään bisnekseen ei mahdu enään bensan jakelu kun käyttäjistä on jo 10 vuoden päästä pulaa ja alas ajo alkaa. Nämä pikkukorjaamot on poistuneet maailmasta kuten on ne öljynvaihtopisteet joita omassa nuoruudessa oli joka nurkalla kun autojen öljynvaihtoväli oli 5 tonnia. Muistaako kukaan näitä enään ja mihin ne on hävinneet?

Nyt on pakko pitää foorumia pystyssä vuoteen 2035 niin voidaan tämä ennuste tarkistaa.
G30 M-sportilla ja häkäpönttö ym ADHD bluu vehkeillä
Vuoteen -35 mennessä autokannasta uusiutuu n. puolet. Vaikka jokainen uusi auto tästä päivästä lähtien olisi sähköauto, vuonna -35 n. puolet autoista olisi polttomoottorilla. Joten eiköhän sitä polttoainettakin saa ihan joka paikasta.
Varsinkin diisulia tulee saamaan pisimpään näistä koska scandinavian kumipyörillä kulkeva logistiikka, tai onhan niitä hienoja sähkörekkoja jo olemassa mutta sitä odotellessa että ne alkaa yleistymään voi hetki mennä :think
Nämä pikkukorjaamot on poistuneet maailmasta kuten on ne öljynvaihtopisteet joita omassa nuoruudessa oli joka nurkalla kun autojen öljynvaihtoväli oli 5 tonnia. Muistaako kukaan näitä enään ja mihin ne on hävinneet?
Onhan näitä ainakin uudellamaalla vieläkin paljon enemmän kun mitä asiansa osaavia merkkiliikkeitä, sähköpelin valitsemalla ei ruosteesta tai alustarempoista pääse millään, voimaa kun on paljon ja painoa niin kai nekin kuluu
Varsinkin diisulia tulee saamaan pisimpään näistä koska scandinavian kumipyörillä kulkeva logistiikka, tai onhan niitä hienoja sähkörekkoja jo olemassa mutta sitä odotellessa että ne alkaa yleistymään voi hetki mennä :think
Onhan näitä ainakin uudellamaalla vieläkin paljon enemmän kun mitä asiansa osaavia merkkiliikkeitä, sähköpelin valitsemalla ei ruosteesta tai alustarempoista pääse millään, voimaa kun on paljon ja painoa niin kai nekin kuluu
Juu, ei tule diesel poistumaan raskaasta kalustosta mihinkään ihan lähiaikoina joten sitä saa kyllä niinkauan kun meillä kortissa virtaa riittää
Nonniih, lupasin tuosta sähköauton 12v järjestelmän latauksesta ym. laittaa vähän tietoa. Tässäpä EV6:n käppyröitä reilun vuorokauden ajalta, auton softat päivitetty joulukuun lopulla. Mukaan mahtuu yksi zombietilakin.
Ulkolämpötila mittausten aikana -8C … +2C. Lataus tapahtuu 6.5kW:n teholla talon pääsulakkeista johtuen. Ei-ajastettu lataus
* 15.2 klo 5. Auto seissyt edellispäivästä klo 18, lepojännite 12.5v
- 5:07 Kännykällä esilämmitys aloitettu, latausjännite 14,6v
- 5:23 - 5:29 Käynnistysyrityksiä, Zombie mode
- 5:35 - 5:55 Käynnistys ja työmatka
- 7:27 Kia Connect-yhteys otettu
- 13:55 – 14:30 Kia Connectilla esilämmitys päälle ja kotimatka
- 15:40 Kia Connectilla ajastettu lataus pois päältä, luukku auki ja töpseli kiinni. Lataus alkaa. 12v latausjännite 14,6 → 14,3v
- 17:40 12v latausjännite putoaa 13,08v
- 23:20 HV akun lataus päättyy, 12v akun lataus jatkuu HOKS, ei näy akkujännitteessä. Näkyy talon kokonaissähkökulutuksen putoamisena n. 200W:iin. Auto ja latauslaite näyttää edelleen latausta.
* 16.2
- 1:20 12v lataus loppuu ja samalla koko latausoperaatio
- 4:45 akkujännite piikkaa. Syy ei tiedossa
- 5:00 ajastettu lämmitys + työmatka
Ihan rehellisesti skenaario 2035: akkujen paino vähintään puoliintunut ja lataus nopeus tuplaantunut. Rangea tuskin tarvitsee 500 kilsaa enempää tällöin. sähköautot on gti luokassa 500+ heppasia m3 painoisia ja maksavat 39 tonnia. Sitten tärkein oletus. Kuka pitää yllä bensaverkostoa? Oma veikkaus ei kukaan vaan bensaa saa ostaa motonetistä kanistereissa näihin romuihin joita on muutama prosentti vielä autokannasta. Kenenkään bisnekseen ei mahdu enään bensan jakelu kun käyttäjistä on jo 10 vuoden päästä pulaa ja alas ajo alkaa. Nämä pikkukorjaamot on poistuneet maailmasta kuten on ne öljynvaihtopisteet joita omassa nuoruudessa oli joka nurkalla kun autojen öljynvaihtoväli oli 5 tonnia. Muistaako kukaan näitä enään ja mihin ne on hävinneet?
Meinaatko tosiaan ettei tuo akkujuttu siirtyis yhtään järkevämpään kuin "sisäänrakennettuun" akkuun? Minä taas luulen että joku muu juttu menee tänkin edelle tai sitten tekniikka kehittyy niin ettei nämä nykyiset sähkövärkit kelpaa kuin retrofiilistelijälle.
Öljynvaihtoväli 5 tonnia ja suodatin joka toinen vaihto, mutta millaista paskaa onkaan seurannut siitä kun on jälkiviisaana käytetty LL-vaihtovälejä..
Negatiiviset kauppakokemukset:
Kaj Blomqvist nick kaizzu ja juttu sekä suolaus
HS tänään:
”Ei sähköautoissa kilometreillä ole juurikaan merkitystä”
Samaa mieltä on Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija
Monimutkaisessa polttomoottorissa metalliset osat jyskyttävät toisiaan vasten, ja vaikka moottoriöljy voitelee pintoja, kulumista tapahtuu pikkuhiljaa.
Sähkömoottorin elinkaari on todennäköisesti pidempi.
”Toki kilometrit kuluttavat myös sähköautoja esimerkiksi alustan suhteen, mutta itse sähkömoottorissa on harvoin vikoja, koska siinä ainoat kuluvat osat ovat roottorin laakerit ja alennusvaihteisto.”
KATSASTUSTILASTOJEN perusteella ainakin jotkut sähköautot ovat verrattain vähävikaisia.
Esimerkiksi BMW i3 pärjäsi viiteen miljoonaan katsastukseen perustuvassa autojen vikoja ruoppaavassa saksalaisessa GTÜ-katsastustilastossa hyvin.

Jne...
Näin juuri. Eikä huoltokohteita ole ole sitä määrää kuin polttomoottori vehkeissä. Ja onhan sähköissä muitakin etuja. Niistä onkin jauhettu tässä keskustelussa riittämiin 😄
Meinaatko tosiaan ettei tuo akkujuttu siirtyis yhtään järkevämpään kuin "sisäänrakennettuun" akkuun? Minä taas luulen että joku muu juttu menee tänkin edelle tai sitten tekniikka kehittyy niin ettei nämä nykyiset sähkövärkit kelpaa kuin retrofiilistelijälle.
Öljynvaihtoväli 5 tonnia ja suodatin joka toinen vaihto, mutta millaista paskaa onkaan seurannut siitä kun on jälkiviisaana käytetty LL-vaihtovälejä..
Juu ei olis paljo korjaamoilla töitä jos öljyt vaihdettais 10tkm välein. Aivan järjetön kohde säästää kaikilla omilla autoilla max 15tkm vaihtoväli. Halvinta huoltoa mitä ennakoiden voi tehdä. Tuo I3 katsastus /viktilasto, paljonko noita oikeasti on esim 300tkm ajettuja? Kannattaa huomioida se että ekaan katsastukseen menneessä voi pikkukipoissa olla 20-50tkm kun pääsääntöisesti esim e sarjan diesel mersussa on ekaan katsastukseen mennessä 300tkm mittarissa. Kumpaanko ajomatkaan mahtuu potentiaalisia vikakohteita enemmän? Itellä on 17 vuoden lopussa rekattu MY 18 e200d ja siinä on 360tkm mittarissa. Löytyykö monta I3 jossa on 360tkm 5 vuotiaana? En sano ett ne huonoja olisi mutta tilastoja tulkitessa niillä ei ole mitään arvoa jos ei myös ole kerrottu autojen ajomäärä katsastuksen aikaan.
"Saksalaisvarustamo Aida hylkää lng:n sen korkea hinnan takia ja palaa dieselvedolle. Takaperoisesta päätöksestä syytetään Meyerin telakkaa. Päätös koskee Papenburgin valmistamia Nova ja Cosma-nimisiä risteilijöitä.
Papenburgin telakka sijaitsee Esm-joen varrella. Joen pelastamista vaativan kansanliikkeen puhemies Eckehard Stammwitz kertoo telakan luvanneen lng-laivoihin edistyksellistä tekniikkaa, mutta nyt onkin palattu vanhaan eli dieseliin.
Stammwitzin mukaan tästä aiheutuu telakalle mittavat imagovauriot.
Meyerin telakan mukaan sillä ei ole osaa eikä arpaa Aidan päätöksiin. Lng:n hinta on noussut rajusti sen jälkeen, kun nesteytettyä kaasua on alettu käyttää lämmitykseen Ukrainan sodan seurauksena.
Vuonna 2018 valmistunut Nova oli Norddeutsche Rundfdunkin mukaan maailman ensimmäinen lng-risteilijä. Maailman 12 lng-risteilijästä kymmenen on Meyerin valmistamia.
Lng:n käyttö poistaa rikkipäästöt lähes kokonaan ja vähentää merkittävästi alusten hiukkas- ja hiilidioksidipäästöjä. Hiilidioksidipäästöt ovat noin 25 prosenttia pienemmät kuin perinteisillä polttoaineilla.
Typen oksideja korsteenista tulee noin 85 prosenttia vähemmän. Kaasu palaa puhtaalla liekillä muodostamatta nokea tai tuhkaa. Vertailuksi voi ottaa raskasta polttoöljyä käyttävän matkustaja-autolautan, joka tuottaa rikki-, ja hiukkaspäästöjä kilometrillä saman verran kuin 300 000 bensiinikäyttöistä henkilöautoa."
Joudutaan nyt varmaan suomessa korottamaan veroja, että maailma taas pelastuu. :think
Negatiiviset kauppakokemukset:
Kaj Blomqvist nick kaizzu ja juttu sekä suolaus
Sähköautoissakin on sähkömoottorivikoja ollut jonkun verran, niitä nyt on takuuaikana vaihdettu asiakkaalle veloituksetta koko moottori koska ne ei ole korjattavissa samoin kun polttomoottori, sitten kun takuu on kerran käytetty niin seuraavaa vaihtoa ei takuu enää korvaa
Comment